Tutkijoiden häirintä on vastenmielinen some-ilmiö — nyt lähetellään tietopyyntöjä Suomen Akatemialle
Kriittinen keskustelu kuuluu olennaisesti tieteeseen ja tutkimukseen. Somessa huutelu ei ole tiedettä edistävää kriitikkiä, vaikka jotkut toisin yrittävät esittää.
Saara Särmä
12/22/2023
Kuva: Rapport / Dmitry Vechorko, Unsplash
Lukijoiden tuella
Talvipäivänseisauksen kunniaksi jatkan sosiaalista mediaa käsittelevää kirjoitussarjaani. Tarkastelen ikävintä tänä vuonna havaitsemaani some-ilmiötä: tutkijoihin kohdistuvaa häirintää ja sen uusinta muotoa.
Maksimoin yleistä kurjuutta. Sairastelin koko marraskuun erinäisiä flunssia ja pimeä aika vie veronsa. Nukun melkein kaksi tuntia enemmän kun valoisaan aikaan ja muutenkin kaiken tekeminen on paljon hitaampaa.
Ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuin kuitenkin sairastelemaan niin, että en kokenut jatkuvaa huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä. Tähän pisteeseen päätyminen on kieltämättä vaatinut aika paljon terapiaa ja asioiden työstämistä.
Tutkijoihin kohdistuvassa häirinnässä ei ole mitään uutta, vaikka insituutiot (yliopistot ja rahoittajat) ovat vasta hiljattain heränneet siihen, että toimenpiteitä pitäisi tehdä. Suomen Akatemia ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ovat tänä syksynä ottaneet kantaa ja tuominneet häirinnän. Lisäksi ainakin osa yliopistoista on — vihdoin — saanut prosessinsa kuntoon niin, että tukea tarvitseville tutkijoille on tarjolla apua.
Julkiset kannanotot tuskin häiriköitä hetkauttavat, mutta häiritylle tutkijalle ne ovat vahva viesti, että hän ei jää yksin. Sukupuolentutkijat, rasismiin ja maahanmuuttoon liittyviä aiheita tutkivat sekä ainakin ravitsemustieteilijät ovat jo ainakin toista vuosikymmentä saaneet tuntea nahoissaan häirinnän seuraukset ilman laajempaa tukea.
Sukupuolentutkijat, rasismiin ja maahanmuuttoon liittyviä aiheita tutkivat sekä ravitsemustieteilijät ovat saaneet tuntea nahoissaan häirinnän seuraukset jo pitkään ilman tukea.
Politiikan tutkija Mikko Poutanen analysoi ansiokkaasti Politiikasta-verkkojulkaisun kahdessa tekstissä (Turhauttava tiedekritiikki 1 ja Turhauttava tiedekritiikki 2) yhteiskunnallisia muutoksia, jotka vaikuttavat häirintäilmiön taustalla. Lyhyesti, selittäviä tekijöitä ovat ainakin tieteen välinearvoistuminen ja kulttuurikonservatismin nousu, sekä se miten nämä tukevat toisiaan.
Lisäksi Poutanen esittää vakuuttavasti miksi parempi tiedeviestintä ei ole oikea vastaus tässä tilanteessa, vaikka sitä usein ratkaisuksi esitetään. Ensinnäkin hyvää tiedeviestintää on jo paljon, häiriköt eivät vain mene sen äärelle tai vakuutu siitä. Toiseksi akateemisen kapitalismin oravanpyörässä täysillä juoksevien tutkijoiden ei välttämättä kannata panostaa yleistajuiseen tiedeviestintään, sillä siitä ei ole uran kannalta hyötyä.
Jutun asiasanat:
tiede
some
tutkimus
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun.
Tuen Särmän journalistista työtä. Pääsen heti lukemaan jutun. Jatkossa saan lempeät ajatukset suoraan sähköpostiini ennen muita. Tilaamalla myös mahdollistan juttusarjan jatkumisen.
En halua tukea Saara Särmän työtä. Ohitan maksumuurin, kirjaudun sisään, ja luen tällä kertaa ilmaiseksi.
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Kirjoittaminen on minulle työtä, joten tämä juttusarja voi jatkua maksavien lukijoiden ansiosta.
Lämmin kiitos!"
