Koalan nenä
Australian maastopaloissa päärooliin on noussut söpöjen eläinten hätä. Tuleeko koalan palaneesta nenästä ilmastokriisin symboli?
Suvi Auvinen
1/17/2020
Ravintolassa meuhkaa lapsi ruokalappu kaulassaan. Lapsi on pieni, alle kaksivuotias. Ruokalappua koristaa kuva koalan suuresta naamasta. On joulukuun alku ja Australia on palanut kolme kuukautta.
Olen parhaani mukaan vältellyt kuvia metsäpaloissa käristyneistä koalakarhuista. Palaneet korvat, käpälät ja nenät ovat minulle liikaa. Etenkin nenä. Kuvissa näkemäni nenät ovat käpristyneitä, kuivia ja halkeilleet. Videot raskaasti hengittävistä, tuupertuneista eläimistä vainoavat minua, vaikka teen parhaani katsoakseni pois. Tiedän jo, että kaikki on sekaisin. En halua katsoa silmiin tuhoa, jonka olemme aiheuttaneet.
Pussikarhujen palaneet nenät ovat nousseet ilmastokriisin symboliksi. Ilmastokriisin aiheuttama kärsimys ihmisille, jotka ovat meistä kaukana tuntuu monista hyväksyttävältä. Kun kärsijöiksi nousevat söpöt eläimet, se on kuitenkin liikaa. Millaisen katastrofin täytyy tapahtua, ennen kuin ihmiset ottavat tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnan? Minkä kaupungin täytyy upota, kuinka monen ihmisen kuolla länsimaissa? Ovatko koalat uhri, jonka tuho saa meidät vihdoin pysähtymään?
Koalalla on pikkulapsen mittasuhteet ja pehmonallen naama. Pyöreät kasvot, suuret silmät sekä suu ja nenä lähellä toisiaan muistuttavat meitä vauvoista ja koiranpennuista. Meillä on taipumus rakastaa ja suojella olentoja, joiden muodoissa toistuvat omien poikastemme piirteet. Lintuja ja kaloja kohtaan on vaikea tuntea empatiaa tästäkin syystä: niillä on vääränlainen pärstä. Koala sen sijaan on viattomuuden taapertava ilmentymä. Se ei lajina ole esimerkiksi väkivaltainen. Joskus urokset saattavat pudottaa puusta pienemmän uroksen tai purra toista ohikiivetessään, mutta pääpiirteittäin ne ovat varsin rauhallisia eläimiä. Koska koalan lempiruoka eukalyptus on ravintotiheydeltään varsin kehnoa, koalan ei parane käyttää päivässä juurikaan energiaa. Se nukkuukin noin 20 tuntia vuorokaudesta. Lopun ajan se syö. Aivan kuin pikkuvauvat.
Vaikka Australian maastopalot koskettavat monia eläimiä, koala on sen näkyvin uhri. Linnut lentävät ja kengurut hyppivät pois tieltä, mutta koala on liian hidas paetakseen ylleen satavaa maailmanloppua. Se kyhjöttää palavan metsän keskellä ja odottaa, että joku poimii sen turvaan.
Vanha australialainen myytti kertoo heimosta, joka tappoi koalan ja teki sen sisälmyksistä sillan ihmisille, jotta nämä saattoivat tulla Australiaan muualta maailmasta. Koalan kuolema on jälleen luonut sillan globaalille liikkeelle. Hyväntekeväisyyskeräykset Facebookissa ovat rikkoneet kaikki aiemmat ennätykset. Yli miljoona ihmistä on jo lahjoittanut Australian palojen torjuntaan rahaa yhteensä useita kymmeniä miljoonia dollareita. Lastemme lisäksi nimittäin näemme koalassa itsemme. Kun ilmastokriisin vaikutukset leviävät yhä laajemmille alueille, minne me menemme? Kuka hakee meidät turvaan tulvien, tulipalojen ja hirmumyrskyjen keskeltä? Pelastaessamme pussikarhuja pelastamme itseämme. Koalan hiiltynyt nenä on meille kuva kaikesta, missä epäonnistuimme.
Suvi Auvinen
1/17/2020