Metsäretkellä läpi elämän. Rakkaus metsään antaa luvan myös käyttää puita.
Metsäekologi ja luonnonsuojelija Eveliina Asikainen on suojelussaan hämmästyttävän käytännöllinen. Suomalainen metsäpolitiikka voisi kulkea hänen jalanjäljissään.
Vanhat luokkakaverit muistavat yhä Eveliina Asikaisen huolen happosateista. Ilman biologian opettaja Marja Kiljusta hän ei ehkä olisi päätynyt opiskelemaan biologiaa, eikä olisi Sastamalassa vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, johdonmukainen luonnonsuojelija. Silti sama nainen onkin kouluttamassa luonnonsuojelijoiden karsastamien metsäyhtiöiden tulevia työntekijöitä, metsäalan ammattilaisia, metsätalousinsinöörejä. Miten tässä näin pääsi käymään? Luonnonsuojelija ei olekaan metsäalan ammattilaisten kanssa vastakkaisissa poteroissa. Mitä metsä Eveliina Asikaiselle merkitsee
–Ihan tuollaisen pienen ja helpon kysymyksen esitit, hän nauraa.
Hän muistelee lapsuusmetsää kodin vieressä. Siellä leikittiin kaikkea, kuten eläinten
hautajaisia. Metsä oli oikeastaan pieni rinne, jossa oli ehkä eniten mäntyä. Erityisesti siellä oli iso kivi, joka toimi milloin missäkin roolissa, myös kirkkona. Sisaruksilla oli metsikössä omat asumukset.
–Ne eivät ehkä olleet majojakaan, mutta jokaisella oli oma paikka. Lapsuudessa metsä oli paikka, jossa oli vapaus tehdä eri juttuja oman kodin ympärillä. Sinne ei aikuisen katse yltänyt.
Metsästä myös poimittiin marjoja ja sieniä, siellä tehtiin hommia, eikä kaikki aina ollut pelkästään huvia.
