Kun siivet katkesivat, opimme lentämään

Toimittaja pohtii tällä kertaa novellin keinoin, millaista olisi jos valtiot ryhtyisivät toimeen ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ja kieltäisivät saastuttavan lentomatkailun.

Kirsi Haapamatti

10/19/2017

Kun pääsen porttien ulkopuolelle, otan kasvoilleni kaikkein välinpitämättömimmän ilmeeni. Pujahdan ohikulkijoiden kirjavaan virtaan. Olkalaukussani oli kaikki tarpeellinen parin yön viipymistä varten, eikä se silti pullistele huomiotaherättävästi. Tiesin, että useimpien matka päättyi juuri tässä vaiheessa. Kun he ovat mielestään selvinneet pahimmasta. Matkustaneet ohjaamossa, varastokomerossa tai huono-onnisemmat ruumassa useiden tuntien ajan. Kulkeneet henkilökunnan porteista, hiippaileet varauloskäyntiovista ja maksaneet koodisanan kuiskanneille tuntemattomille vielä hieman lisää. Tässä vaiheessa he uskoivat selvinneensä. Onnettomimmat saattoivat kaivaa kameran tai jopa kartan esille, keskellä kirkasta katua, heti aidatun lentokenttäalueen ulkopuolella. Tyhmimmät, yhä vieläkin, latasivat kuvan Instagramiin. #perillä #kaukanapoissa #loma #extremetraveller Sijaintitietojen – ne olivat tulleet pakollisiksi vuonna 2018 - perusteella heidät otettiin nopeasti kiinni.

Suosituimmissa kohteissa lentokieltotarkkailijat päivystivät lentokenttäalueen porttien ulkopuolella ympärivuorokautisesti. Alussa heitä oli vain lentojen saapuessa, mutta kun yhä useampi jäi lentokenttäalueelle useaksi tunniksi odottelemaan välttyäkseen tarkastuksilta, tarkkailijoiden oli laajennettava vartiointia. Jouduin itsekin kerran Phuketissa tarkkailijoiden kynsiin, mutta perässäni kulkenut karttaa levittelevä espoolainen vei heidän huomionsa. Muistan näkymän vieläkin. Se oli kuin omituisesta luontofilmistä. Kymmenittäin ihmisiä kulki eteenpäin mitäänsanomattomin ilmein, mutta espoolainen liukui kahden tarkkailijan otteessa vastavirtaan. Sulavan aggressiivisesti, kuin kivi koskessa, kolmikko halkaisi ihmisvirran ja vajosi sen syvyyteen. Kukaan ei vilkaissutkaan heihin. Minä naamioin katseeni kuin olisin etsinyt ihmispaljoudesta kollegaa, jonka kanssa olimme sopineet työlounaasta.
Jatkan kulkuani ihmisten joukossa. Onnekseni olen pienikokoinen ja karoteenipillereiden ansiosta rusketukseni on kellertävä. Tukan olen värjännyt. En juuri erotu paikallisista. Olen myös opetellut muutaman paikallisen fraasin. Nyt vain pitäisi pitää matalaa profiilia.

En oikeastaan enää tiedä, miksi teen tätä. Aluksi nauroin ajatukselle. Matkustuksestako muka katoaisi hohto, kun siitä ei voisi raportoida muille. Kun lomakuvat rannalta ja ravintoloista katoaisivat uutisvirrasta, matkailun viehätys häviäisi. Kun emme voisi jakaa matkakokemuksiamme (tai ylpeillä niillä), matkaa ei olisi tapahtunut. Ehkä se oli niin. Lähetin usein muutaman postikortin, vaikka Japanista kortin saavat ystäväni saattoivat joutua sen vuoksi vaikeuksiin. Missä olette tutustuneet Kenchi Ito -nimiseen ohjelmistosuunnittelijaan?

Kun asenteet lentämistä kohtaan muuttuivat paheksuviksi, intoni matkailemiseen ei laantunut. Eikä monen muunkaan. Meitä oli yhä merkittävä joukko, jotka koimme olevamme anarkistisesti eri mieltä. Uusiin kulttuureihin tutustuminen on rikkaus! Matkailu lisää yhteisöllisyyttä! Se auttaa köyhien matkakohteiden taloutta! Matkoilta me tuomme mukanamme sellaista tietoa ja kokemusta, jolla maailma muutettaisiin. Tietoa ja kokemusta, jolla lopulta myös ilmastonmuutos pysäytettäisiin. Olisi hölmöläisen hommaa sulkea rajat ja jäädä omiin kupliimme kellumaan.

Aluksi lentolippujen hinnat nostettiin pilviin. Vapaaehtoinen päästökompensaatiomaksu oli jo ennakoinut sitä. Mutta hintojen korotus rajasi ulos lopulta vain pienen joukon. Sitten kiellettiin lomalennot. Laki oli voimassa muutaman kuukauden, kunnes sitä laajennettiin kattamaan kaikki matkat. Liian moni lomailija kun oli rekisteröinyt yrityksen, vaikka blogisivun, ja kertoi lentävänsä työnsä vuoksi haistelemaan vieraita kulttuureita. Tai tapaamaan kollegoita.

Lentomatkoja toki tehtiin edelleen, mutta jokainen matka anottiin Konttorilta kuukausia etukäteen. Matkustamisesta tuli vaikeaa. Ne olivat sekavia vuosia. Ihmiset matkustivat junilla, mutta tulivat paluumatkan lentäen, koska juna-aikataulut eivät sopineet. Sakot eivät heitä haitanneet. Ihmiset väittivät kävelleensä tuhansia kilometrejä, sillä kävelyn ja vanhanaikaisen polkupyörän päästömaksut olivat nolla. Helsingistä matkattiin maanalaista tunnelia pitkin Tallinnaan, josta saattoi helposti ja luvallisesti jatkaa lentäen. Lisäksi monissa matkakohteissa tarkastukset olivat vielä lapsenkengissä, ja kontrolli oli löyhää. Maksamalla hieman ekstraa tarkastuksista selvisi aina.

Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio maailmassa, joka asetti täyden matkustuskiellon. Suomi oli toinen. Vuodesta 2024 matkustaminen toiseen maahan tuli lainvastaiseksi, kulkuvälineestä riippumatta. Poikkeuksia toki sallittiin, kuten aina. Tavaraliikenne ja välttämätön henkilöliikenne kuljetuksiin ja Konttorin henkilöstön asiointia varten oli tietenkin sallittua. Matkustuskielto oli tarkoitettu väliaikaiseksi.

Rangaistuksia määrättiin aluksi valtavasti. Lentokoneiden omistajat ja pienemmät matkatoimistot kuljettivat eniten maksavia lomakohteisiin, joissa ei ollut tarkastuksia. Konttori seurasi matkustajien Instagram-tilejä ja sijaintitietoja. Kotiinpalaajaa odotti vankila. Entinen pääministeri lennätti ihmisiä yksityiskoneellaan hulppeisiin juhliin Keski-Eurooppaan. Jos toiminta olisi ollut hiemankin järjestäytyneempää, kapinaliikkeellä olisi ollut mahdollisuuksia. Ex-ministerin vangitseminen ja julkinen oikeudenkäynti ja lopulta tuomio hiljensivät suomalaiset. Kukaan ei halunnut pois.

Yritin itsekin innostua kotimaanmatkailusta. Toivo Sukarin ja Vesa Keskisen Kajaaniin perustama näköiskaupunki Las Vegasista olikin aika onnistunut ja viihdyttävä. Mutta muutoin en vaikuttunut Suomen tarjonnasta. En, vaikka ilmasto oli jo lämmennyt ja Lapin entisillä palsasoilla rantalomailtiin. Kaikki oli silti väsynyttä ja kulunutta harrastajateatteria. Tuntui nololta asioida wieniläisessä kahvilassa Sastamalassa. Tarjoilija sanoi pitte söön. Jalassa hänellä oli Crocs-kopiot. Jotkut innostuivat virtuaalimatkailusta ja erilaisista lisätyn todellisuuden kokemuksista. VR-lasit silmillään Manilan kujia kävelijä sai nenäänsä myös pakokaasun, mädän ja mausteiden tuoksun.

Sellainen ei riittänyt minulle. En voinut huijata itseäni. Nyt olin Osakassa.

Puhelimeni olin jättänyt Suomeen. Lia kuljettaisi sitä mukanaan (onneksi meillä oli sama työpaikka) ja siirtelisi sitä kotona tarpeellisen verran.

Tunsin hien tulvivan kainaloistani. Olo oli silti kevyt ja huumaava, kuten loman alussa aina. Päätin pysähtyä oluelle. Juuri kun olin tarttumassa baarin ovenkahvaan, kuului takaani ystävällisesti lausutut sanat: Sir! Excuse me sir!
 
Kirjoittaja sai kolumni-idean takavuosien vastamainoksesta. Siinä irvailtiin halpalentoyhtiöille. Halpa sinulle – kallis ympäristölle vastamainoksessa sanottiin. Lentomatkailun ennustetaan vain lisääntyvän lähivuosina, vaikka ilmastosyntinä se jo tunnustetaankin. Lentomatkailijoille tarjotaan mahdollisuuksia kompensoida haittoja rahalla. Miksi lentämisestä on niin vaikea luopua? Novellimuoto antoi mahdollisuuden lähestyä asiaa uudesta näkökulmasta. 

Voima-lehti on julkaissut vastamainoksia vuodesta 1999. Niihin voi tutustua täällä: http://voima.fi/vastamainokset/
(Novellin inspiraationa ollutta halpalento-vastamainosta ei tosin löytynyt Voiman sivulta.)