Kohtaamisia rajatiedon messuilla
Kirsi Haapamatti
7/12/2017
Valkokankaalla pyörii Matrix-elokuvan kohtaus, jossa Morpheus tarjoaa Neolle sinistä ja punaista pilleriä. Sinisen pillerin syötyään Neo heräisi omasta sängystään, ja voisi jatkaa untaan, virtuaalielämäänsä. Punaisen pillerin napattuaan hän pääsisi näkemään, mistä tässä kaikessa todella oikeasti on kysymys.
”Te täällä olette valinneet punaisen pillerin”, luennoitsija Veli Martin Keitel sanoo ja pysäyttää elokuvan. Laurence Fishburne ja Keanu Reeves jähmettyvät istumaan tuoleihinsa. Fishburnin sanat jäävät vielä kaikumaan: Matrix on maailma joka on vedetty silmiesi eteen, ettet näkisi totuutta.
Keitel puhuu rajatiedon suurtapahtuma Ultrapäivillä Kuortaneen urheiluopistolla. Palloiluhalli on täynnä kuulijoita, joille Keitelin esittelemä ajatus ei ole vieras.
Kouluttaja ja mystikko Veli Martin Keitel puhuu matrix-mallista. Sen mukaan mikään näkemämme ja kokemamme ei ole totta. Elämme harhassa, jonkinlaisessa kuplassa tai virtuaalitodellisuudessa. Tapahtumia ohjaa ennalta luotu koodi, aivan kuin Hollywood-elokuva Matrixissa. Vain valistuneet ja henkimaailmalle herkistyneet ihmiset näkevät tämän teatterin läpi.
Seuraavan tunnin Keitel käyttää esitellen todisteita matrix-mallin perusteeksi. Hän valottaa kvanttifysiikan kaksoisrakokoetta, joka osoittaa, että mielemme luo maailman, jonka koemme. Hän löytää myös Kalevalasta viittauksia matrixiin: Tuonen akka punoo nuottaa, jonka tarkoitus on pitää ihmiset unessa. Mies nukkui, vaate valvoi – viittaus siihen, että vain virtuaaliminämme on hereillä.
Kuva: Veli Martin Keitel ja Matrix-elokuvan Neo.
Matrix-elokuvassa virtuaalimaailman koodin rakensivat koneet. Keitelin esittelemä malli ei kuitenkaan ole yksi yhteen elokuvan juonen kanssa, ja malli toki jo esiteltiinkin paljon ennen elokuvan ilmestymistä. Toisin kuin elokuvassa, koodin rakentajaa ei ehkä tiedetä. Voisiko se olla ihmisen luoma tekoäly? Tätäkään mahdollisuutta Keitel ei sulje pois.
”Elon Musk on sanonut, että aivan lähitulevaisuudessa koettaa aika, kun pystytään luomaan niin realistiselta tuntuva virtuaalimaailma, että siihen uskovat kaikki. Koska hän sanoo näin, on oletettavaa, että tähän jo pystytään. Tähän kykeneviä tietokoneita voi olla tuhansia ja taas tuhansia.”
Matrixeja siis voi olla useita? Niiden takana ei välttämättä olekaan ykkösinä ja nollina tuntemiamme binääritiedostoja. Joku tai jokin narujamme kuitenkin vetelee. Tällä hetkellä kuljemme pääasiassa tavaran perässä, ja se se vasta harhaa onkin.
”Tiedeyhteisössä alkaa jo olla konsensus siitä, että materiaa ei ole. Materia on illuusio. Esillä on ollut keskustelua, jonka mukaan materialismin aika olisi tulossa päätökseen ja silloin vapautuisi väylä muinaisten kansojen viisauksiin, totuuden alkulähteille”, Keitel muotoilee.
Kvantti- ja metafysiikkaa esittelevä puheenvuoro polveilee Kalevalasta, Kabbalasta ja dinosaurusten ajasta pyhään geometriaan. Parhaiten saan kiinni Keitelin ajatuksista, kun puhelen hänen kanssaan luennon jälkeen. Se ei ensin tahdo onnistua, sillä kuulijoiden virta lähestyy Keiteliä kiittääkseen luennosta tai kertoakseen mietteitään.
”Ultrapäivät on hieno, sosiaalinen tapahtuma. Täällä ihmiset voivat vapaasti olla mitä ovat, jutella enkeleistä ja ufoista. Täällä he saavat myös tarvitsemaansa tukea ajatuksilleen. Näin ei välttämättä arjessa ole. Harva voi esimerkiksi työpaikalla kertoa yliluonnollisista kokemuksistaan, vaikka mitään hörhöleimaa ei enää niin helposti ihmisten päälle lyödäkään”, Veli Keitel sanoo.
Suuri osa yleisöstä näyttää keski-ikäiseltä tai vanhemmalta. Se ei Keitelia hämmästytä:
”Näistä tapahtumista puuttuu yksi ikäryhmä oikeastaan kokonaan. Teini-ikäisistä kolmekymppisiin, se porukka ei näissä käy. He eivät arjen kiireissään ehdi ajatella näitä asioita, vaikka monella kiinnostusta olisikin. Materialistinen maailma vie heidän aikansa ja tarmonsa.”
Kolmekymppiseksi saakka Keitel eli itsekin tavallista arkea. Jälkikäteen hän muistelee kokeneensa jo lapsena yliluonnollisia kokemuksia, mutta oli painanut ne pois mielestään. Vuonna 1997 alkoi tapahtua. Keitel oli syvässä masennuskriisissä. Hän sanoo, että elämän kriisit, erityisesti ihmissuhteissa, ovat taitekohtia, jolloin tie henkisten asioiden äärelle usein avautuu.
”Satuin näkemään Ultra-lehden kannessa peltokuvion. Luin peltokuvioista kertovan artikkelin, ja kiinnostuin aiheesta kovasti. Melko pian olin itsekin tutkimassa niitä Englannissa. Paluuta entiseen ei enää ollut.”
Peltokuvioilmiössä on kyse viljapelloille ilmestyvistä säännöllisen pyöreistä kuvioista ja painaumista, joiden uskotaan olevan ufojen, matrixin ulkopuolelta tulleiden, tekemiä. Luennollaan Keitel näytti erään kuvion kuvaa. Kun hän tulkitsi sen keskeltä tulevan sakaran osoittavan suoraan Silbury Hilliin, lähellä Stonehengeä ja druidiuhrauksienkin tyyssijaksi arveltua kumpua kohti, itse näin painaumassa vain niittokoneen kulkujäljen. Tyypillinen sinisen pillerin nielaisseen ajatuskulku?
”Huijaukset ovat osa peltokuvioilmiötä”, Keitel myöntää. Erityisesti 1990-luvun lopussa hän tutki ilmiötä paljon ja kulki katselemassa kuvioita Englannissa ja Skotlannissa. ”Olen hyvin tietoinen siitä, että suuri osa peltokuvioista on mekaanisessa mielessä ihmistekoisia. En koe niitä silti varsinaisesti huijauksiksi, sillä ihmisen osallisuus ilmiössä on tärkeä. Miksi mekin emme voisi kanavoida kauniita mandaloita pelloille ja olla aktiivisesti yhteistyössä kosmisten tahojen kanssa?”
Keitelin puheissa toistuvat virtuaalitodellisuudet, enkelit, edelliset elämät, ufot ja demonit on vaikea sulattaa kirjaimellisesti. Jos taas niitä miettii symbolisina, on käsittäminen helpompaa. Henkisen kasvun kurssit ja pyrkimykset ovat suositumpia kuin koskaan. Ihmiset ovat kyllästymässä tavarapaljouteen ja ylikuluttamiseen ja hakevat sisäistä rauhaa meditaatiosta, mindfulnessista, retriiteistä ja joogasta. Se, että joku sanoo, että elämämme on silkkaa sumutusta, ei tunnukaan enää niin provosoivalta ajatukselta.
Keitel on luennoinut Ultrapäivillä usein. Illalla hän on vielä menossa vetämään workshoppia, jossa haetaan yhteyttä edellisiin elämiin. Keitel itse kokee olleensa Faarao Ramses III – muinaisen Egyptin hahmot löytyvät tiemmä monen nykyihmisen taustalta.
Keitel varmasti aistii epäuskoni, vaikka haluan suhtautua kuulemaani avoimesti ja vilpittömästi. Kuin vastauksena sanattomille epäilyilleni hän sanoo:
”Yhä useampi on kiinnostunut rajatiedon asioista. Mutta todellinen herääminen vaatii usein jonkin yliluonnollisen kokemuksen. Vasta sitten ihminen havahtuu.”
Kuva: Jouni Holopainen ja Veli Martin Keitel Kuortaneen Ultrapäivillä kesällä 2017.
Henkiseltä nimeltään Two Trails, ristimänimeltään Jouni Holopainen, on Ultrapäivien ensikertalainen. Mies on pystyttänyt urheiluopiston pihalle, Kuortaneenjärven rantaan, Oregonista tilaamansa tiipiin. Intiaanikulttuuri ja budolajit ovat Holopaisen elämäntavan peruspilareita.
”Harrastan aikidoa, jossa kehoon liittyvä energia ja liike ovat keskeisiä. Niin on myös ankkuroituminen luontoon, äiti maahan. Intiaanikulttuurien viisaudet ja seremoniat ovat osa minun juttuani. Näitä kahta, aikidioa ja intiaanikulttuuria, haluan yhdistää.”
Holopaisen tiipii palvelee Ultrapäivillä meditaatio- ja hiljentymispaikkana. Tiipiissä voi myös keskustella, metodina on intiaanien piiritekniikka, jossa esinettä kädessään pitävällä on puheenvuoro, ja muut kuuntelevat.
Holopainen on opiskellut intiaanien tapoja, kieltä ja kulttuuria Yhdysvalloissa ja Kanadassa cheyenne- ja crow-intiaanien reservaateissa.
Mikä yliluonnollinen tapahtuma on ajanut Holopaisen rajatiedon tapahtumaan? Hänelle tulee mieleen muutamia yksittäisiä tapahtumia. Ne liittyvät aikidoon. Lajissa pyritään pääsemään mukaan vastustajan liikkeeseen. Halutaan tuntea, mihin vastustaja aikoo liikkua, ennen kuin tämä oikeasti on liikahtanut.
”Oli hätkähdyttävää, kun ensi kerran miekkailuharjoituksessa tunsin ja tiesin, mitä tulee tapahtumaan. Herkkyys näkyy myös muualla kuin harjoituksissa. Erään kerran mustikkametsässä havahduin yhtäkkiä kysymään kaverilta, että mikä tällä on hätänä. Hän ei ollut sanonut mitään, mutta hän kertoi miettineensä, että mitä jos joku metsässä nyt hyökkäisi kimppuumme. Aistin hänen mielentilansa muutoksen hyvin voimakkaasti.”
Holopainen arvelee budolajien harrastamisen herkistäneen hänet niin, että hän kärsii nykyään langattomien verkkojen säteilystä ja hieman myös sähköallergiasta. Hän on myös jättänyt työnsä ruotsin ja englannin opettajana, ja haluaa Two Trails -konseptistaan jossain vaiheessa myös elannon. Hän haluaisi pystyttää intiaanikylän, jossa esimerkiksi lapset ja nuoret voisivat tutustua intiaanien tapoihin ja kokea luontoyhteyttä. Päästä eroon kännyköistä ja ihastua ulkoilmaan ja saada intiaanirekvisiitasta esteettistä lisäarvoa kokemukselleen.
Holopaisen toive ei ole ollenkaan vastoin sitä, mistä lehtien mielipidepalstoilla kirjoitetaan ja mistä tutkijat ovat huolestuneita.
Veli Martin Keitel ei toistaiseksi halua rajatiedon luennoista itselleen ammattia. Jos rajatiedolla pitäisi tienata, aiheuttaisi se paineita ja veisi väärällä tavalla energiaa. Keitel opettaa audiovisuaalista alaa ja opiskelee musiikkipedagogiksi.
Ufoharrastuksesta jo vuonna 1965 alkoi Lasse Ahosen kiinnostus rajatietoon. Ahonen on yhtä vuotta lukuunottamatta kolunnut kaikki Ultra-päivät vuodesta 1976 alkaen.
”Kiinnostavia luennoitsijoita, tänä vuonna erityisesti amerikkalaiset puhujat kiinnostivat”, Ahonen sanoo.
Mies on kiinnostunut erityisesti tieteellisistä tutkimuksista, jotka liittyvät rajatietoon.
”Tiedemaailma kyllä tutkii näitä asioita, Suomessakin. On harmi, että mediassa näistä ei puhuta juuri koskaan. Kyllä näistä pitäisi voida puhua muulloinkin kuin kerran kesässä”, hän suomii.
Kirsi Haapamatti
7/12/2017
