Too much medicine special - Ei toistoa, ei tiedettä
✪TähtijuttuBiolääketieteellisessä tutkimuksessa paljastuu aika ajoin ongelmia, jotka huomataan myös mediassa. Paljastuneet ongelmat ovat vain jäävuoren huippu, uskoo lääketieteen professori Paul Glasziou. Kyse vain on kokonaan eri jäävuoresta kuin voisi luulla.
Kun tutkija jää kiinni tiedevilpistä, media käsittelee sitä usein sensaatiohakuisesti. Saatetaan kirjoittaa tiedevilpin yleistymisestä ja siitä, että se rapauttaa uskoa tieteen uskottavuuteen. Paljastuneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, sanotaan.
Varmasti onkin totta, että kaikkea tiedevilppiä ei huomata. Voidaanko kuitenkaan puhua jäävuoresta, kun parhaissakin selvityksissä vain noin kaksi prosenttia tutkijoista on syyllistynyt tiedevilppiin? Australialaisen Bond-yliopiston professorin Paul Glaszioun mukaan onkin olemassa toinen jäävuori – johon paitsi kielikuva todella sopii – josta on syytä olla paljon enemmän huolissaan. Glasziou tarkoittaa huonosti ja huolimattomasti tehtyjä tutkimuksia, joista on hänen mukaansa tullut epidemian kaltainen ongelma lääketieteellisessä tutkimuksessa. Glaszioun mukaan valtaosa lääketieteellisestä tutkimuksesta on käytännössä hyödytöntä. Ongelma ei siis ole jäävuoren huippu, vaan se, että itse perusta on heikentynyt huolestuttavalla tavalla.
Glaszioun väitteet perustuvat tutkimusnäyttöön. Hän työskentelee näyttöön perustuvan lääketieteen professorina Bondin yliopistossa, ja hän on aiemmin toiminut Oxfordin yliopistossa näyttöön perustuvan lääketieteen keskuksen johtajana. Yksi hänen tutkimuskysymyksiään on ollut selvittää, mitkä tekijät estävät näyttöön perustuvan lääketieteen toteutumista terveydenhuollossa. Glaszioun mukaan tärkeä osa ongelmaa ovat juuri huonot tutkimukset, jotka eivät todista mitään.
Glaszioun tutkimus tulee lähelle tutkimusten toistettavuuden ongelmaa, josta on puhuttu tiedemaailmassa viime vuosina valtavasti. Vaikka keskustelu on käyty pääasiassa akateemisessa yhteisössä, kyse on ollut myös tieteen uskottavuudesta. Empiirisissä tieteissä lähtökohtana on, että yksikään tutkimus ei ole uskottava ennen kuin se on toistettu; muiden tutkijoiden tulee toisin sanoen päätyä samoin menetelmin ja samoin materiaalein samoihin tuloksiin. Kun tutkimus on toistettu onnistuneesti – mieluusti useammin kuin kerran – sen pohjalta voidaan suunnitella jatkotutkimuksia. ”Ei toistoa, ei tiedettä”, onkin usein kuultu motto akatemiassa.
Tiedeyhteisö on kuitenkin tutkimusten toistettavuuden vuoksi kriisissä – ja on ollut jo useita vuosia. Yhä useampi tutkimus jää toistamatta, mikä tarkoittaa käytännössä valtavaa materiaalien, työn ja rahan tuhlausta. Vuonna 2015 PLoS Biology -sarjassa julkaistussa tutkimusraportissa arvioitiin, että pelkästään Yhdysvalloissa tuotetaan vuodessa 28 miljardin arvosta tutkimusta, jota ei kyetä toistamaan. Se on valtava rahasumma kankkulan kaivoon. Globaalisti summa on luonnollisesti vielä huomattavasti suurempi.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Lääkeyhtiö Amgenin sadan tutkijan tiimi koetti vahvistaa 53:n tuoreen syöpää koskevan keskeisen tutkimuksen tulokset. He onnistuivat vain kuudessa tapauksessa 53:sta. Näin alhainen onnistumisprosentti – 11% – oli shokeeraava. Toisessa tutkimuksessa lääkeyhtiö Bayerin tutkijat koettivat toistaa 67 keskeisen tutkimuksen tulokset syöpätutkimuksen, naistentautien ja sydän- ja verisuonitautien aloilta. He onnistuivat vain 14:ssa tapauksessa 67:stä, eli onnistumisprosentti oli 21.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Haluatko jatkaa lukemista?
Tilaajana saat Jani Kaaron uusimmat jutut ja lukuoikeuden kymmeniin aiempiin artikkeleihin.
Tilaajana myös tuet Kaaroa — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijälle.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
