Opioidiepidemia Tampereen malliin

✪TähtijuttuTampereella haluttiin nostaa opioidien korvaushoito Pohjoismaiselle tasolle. Miten tähän on pyritty onkin aika villi tarina.

Jani Kaaro

6/30/2019

Lukijoiden tuella

Tampereella aloitettiin pari vuotta sitten uusi konsepti huumeidenkäyttäjien hoidossa. Kukaan ei putoa -ohjelman tarkoituksena oli parantaa huumeidenkäyttäjien elämänlaatua ja tehostaa hoidon seurantaa, ja yksi merkittävä väline tässä oli opioidikorvaushoito. Korvaushoitoon pääsyä haluttiin helpottaa ja hoidon aloittamisen kynnystä madaltaa.

Ohjelma on saanut paljon kritiikkiä tamperelaisilta päihdetyöntekijöiltä. Kritiikin ydin on paradoksaalisesti siinä, että opioidikorvaushoidon kohdalla ohjelma on toiminut paremmin kuin hyvin. Korvaushoitoa on tarjottu niin lavealla kädellä, että toipumiskeskeisten hoitojen, kuten huumevieroitus tai katkaisuhoito, merkitys on heidän mukaansa muuttunut marginaaliseksi. Arvostelijoiden mukaan korvaushoidon liian löyhäkätinen määrääminen luo opioidiriippuvaisia jopa silloin kun ihmisillä olisi todellinen mahdollisuus vieroittautua huumeista kokonaan.

Kriitikoilla on kuitenkin vaikutusvaltainen vastus. Monet päihdelääketieteen asiantuntijat pitävät korvaushoitoa tehokkaimpana keinona puuttua huumeongelmaan. Tutkimuksissa korvaushoito esimerkiksi vähentää selvästi huumeidenkäyttäjien kuolleisuutta. Kukaan ei putoa -konseptin eräänä tärkeänä tavoitteena onkin korvaushoidon kattavuuden lisääminen Pohjoismaiselle tasolle. Konseptin esittelymateriaalin mukaan opioidikorvaushoidon kattavuus Suomessa on 16-19 prosenttia, kun muissa Pohjoismaissa se on 50-74 prosentin tietämillä.

Tampereen ohjelmassa opioidikorvaushoidosta vastaa kaksi yksityistä toimijaa: Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, jonka toimipiste on Breikki ja A-klinikkasäätiön A-Klinikka Oy, jonka toimipiste on Jeesi. Tätä artikkelia varten on haastateltu Breikin entisiä työntekijöitä. Kaikilla on pitkä kokemus myös muista päihdehuollon yksiköistä.

Breikin työntekijöitä kuunnellessa on vaikea välttää pientä epäuskoa: Voiko huumeidenkäyttäjien hoito Suomessa olla näin amatöörimäistä?

Haastateltujen työntekijöiden mukaan Breikin toiminta aloitettiin täysin keskeneräisenä. Breikin aloittaessa 1.1. 2017, hoitajat tulivat töihin kello kahdeksan ja asiakkaat kello yhdeksän – mitään varsinaista perehdytystä Hoivan toimintakulttuuriin ei ollut. Kun ovet avattiin, sisällä oli pian noin sata huumeidenkäyttäjää ja heitä auttamassa 6-7 työntekijää; sairaanhoitajia, lähihoitajia ja sosionomeja.
”Se oli silkkaa kaaosta silloin ja sellaisena jatkui siihen päivään kun irtisanouduin työstä”, sanoo yksi sairaanhoitaja. Kun työntekijät kysyivät esimieheltä miksi toimintaa ei aloitettu hallitummin, vastaus oli, että kaupungin maksusopimus alkoi 1. tammikuuta.
﻿
Valokuvia Breikin toiminnan alkuajoilta. Kuvissa yllä sosiaalitilat, viemäriputkien hajoaminen kesken työpäivän, alla osastonhoitajan toimisto, jonka jääkaapissa säilytettiin virtsanäytteet ja hoitajien eväät, ja aula, jossa kymmenet asiakkaat jonottivat päivittäin, osa portaissa, osa lattialla istuen.


Toiminnan keskeneräisyys aiheutti toisenlaiseen toimintaympäristöön tottuneissa työntekijöissä hämmennystä. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli Pegasos -asiakas- ja potilastietojärjestelmä, koska sitä ei ollut. Ilman asiakastietojärjestelmää työntekijät eivät saaneet tietoa asiakkaiden hoitohistoriasta eivätkä voineet tehdä järjestelmään omia kirjauksia. Kirjaukset ovat lakisääteisiä, joten tietojärjestelmän puuttuessa kirjaukset oli tehtävä väliaikaisesti vaikka ruutuvihkoon.  ”Potilastietojärjestelmä on kaiken perusta”, sanoo yksi sairaanhoitajista. ”Tänä päivänä on miltei mahdotonta kuvitella terveydenhoitoalan yksikköä, jossa ei olisi potilastietojärjestelmää.”

Toinen suuri puute oli se, ettei Breikillä ollut laboratoriosopimusta. Yksiköllä ei siis ollut paikkaa, jonne lähettää huumetestien näytteitä analysoitavaksi. Hoitajat joutuivatkin turvautumaan pikatesteihin, joiden tiedetään olevan epäluotettavia, ja jotka olisi pitänyt varmistaa asianmukaisin laboratoriotestein, mutta näin ei tehty. Korvaushoitoon päässeiden huumeseuloja, joissa kontrolloidaan huumeenkäyttöä, ei tehty asianmukaisesti käytännössä lainkaan seitsemän ensimmäisen toimintakuukauden aikana.

Ongelmia oli myös tiloissa. Kuulostaa uskomattomalta, mutta niin kauan kuin laboratoriosopimuksia ei ollut, potilaiden virtsanäytteitä säilytettiin samassa jääkaapissa missä työntekijät säilyttivät eväitään. Tämä vaihe kesti siis kuukausia. Virtsanäytteet taas käsiteltiin testivessana toimivan WC:n viereisessä kopissa, joka toimi samanaikaisesti siivouskomerona. ”Siellä ei ollut mitään muuta tasoa mihin laskea näytteet, kuin lavuaarin reuna.” Lisäksi lääkehuone toimi keittiönä: korvaushoitolääkkeitä käsiteltiin samalla pöydällä kuin työntekijöiden tiskejä.
﻿

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaajana saat Jani Kaaron uusimmat jutut ja lukuoikeuden kymmeniin aiempiin artikkeleihin.

Tilaajana myös tuet Kaaroa — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijälle.

Kuukausitilaus: tiedekolumnit

5,90 € / kk

Vuositilaus: tiedekolumnit

59 € / vuosi— saat 2 kk ilmaiseksi

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojaselosteen

Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro