Ankan palvelus

✪TähtijuttuMiten ankka ja pieni itiökasvi kukistavat torjunta-aineita Aasiassa.

Jani Kaaro

11/10/2019

Lukijoiden tuella

Limaskasaniainen saattaa olla tuttu joillekin akvaarioharrastajille. Se on muinainen kasvi, veden päällä kelluva saniainen, joka kasvaa hyvin nopeasti. Se on myös kasvi, joka on pelastanut kymmeniätuhansia riisinviljelljöitä Aasiassa parempaan elämään. Kiitos ankkojen ja limaskasaniaisen, riisinviljelijät Aasiassa ovat voineet vähentää viljelyksillään rikkakasvien ja tuholaisten torjunta-aineita sekä lannoitteita. Samalla viljelijöiden ruokaturva on parantunut.

Kiitos kuuluu myös innovatiiviselle riisinviljelijälle nimeltä Takao Furuno. Hän syntyi vuonna 1950 Kyushun saarella. Tuolloin riisinviljelijät tekivät vielä rikkakasvien kitkemisen, sadonkorjuun ja riisin käsittelyn käsin. Lapset juoksivat riisiterasseilla ja kaivoivat esiin mutakaloja, jotka elivät viljelyksillä runsaslukuisina.

Kymmenen vuotta tästä eteenpäin, riisinviljelys Japanissa oli muuttunut. Viljelijät torjuivat rikkaskasveja ja tuholaisia kemiallisilla torjunta-aineilla. Riisi saatiin kasvamaan synteettisillä lannoitteilla, ja riisisato korjattiin yhä useammin koneellisesti. Torjunta-aineiden myötä kalat hävisivät viljelyksiltä. Kun Furuno aloitti omat viljelyksensä 1970-luvun alussa, hän käytti samoja kemiallisia aineita kuin muutkin. Sitten hän luki Rachel Carsonin teoksen Äänetön kevät, sai ympäristöherätyksen, ja päätti hylätä torjunta-aineet.

Alku oli vaikeaa. Ilman rikkakasvimyrkkyjä rikkakasvit valtasivat viljelykset nopeasti. Furuno työskenteli viljelyksillä aamusta iltaan, mutta rikkakasvit kasvoivat nopeammin kuin hän ehti niitä kitkeä. Hän koetti erilaisia ei-kemiallisia tekniikoita kuten vuoroviljelyä toisten kasvien kanssa ja rikkakasvien sähköistä kitkemistä, mutta mikään ei auttanut. Samalla kun rikkakasvit rehottivat, tuhohyönteiset hyökkäsivät riisin kimppuun.

Näihin aikoihin Furuno kuuli vanhasta kiinalaisesta viljelytekniikasta, jossa pannaan ankat työhön. Toisin sanoen viljelyksille päästetään ankkoja ja annetaan niiden kuljeskella vapaasti. Samalla ankat syövät rikkaruohot ja tuhohyönteiset. Furuno päätti kokeilla tätä ja päästi koemielessä ankkoja yhdelle viljelykselleen. Tulokset olivat ällistyttäviä: rikkaruohot hävisivät tyystin ja riisi kukoisti.

Furuno halusi ehdottomasti jatkaa ankkojen kanssa. Hän alkoi selvittämään, mikä olisi ihanteellinen määrä ankkoja hehtaaria kohden. Hän myös havaitsi, että jos ankat saavat olla viljelyksillä läpi yön, ne jatkavat syömistä yölläkin, mikä oli hyväksi viljelyksille. Valitettavasti tällöin hän kohtasi odottamattoman ongelman: näädät, ketut ja kulkukoirat alkoivat verottaa hänen ankkakantaansa. Myös varikset napsivat ankanpoikasia.

Furuno kehitti erilaisia menetelmiä pitääkseen pedot loitolla. Hän jopa nukkui viljelysten pientareella voidakseen suojella ankkojaan. Häneltä kesti kolme vuotta rakentaa viljelystensä ympärille lähes idioottivarma järjestelmä sähköpaimenesta, verkoista ja siimasta.

Furunon villjelyksillä olivat asiat nyt hyvin. Ankat pitivät rikkakasvit ja tuhohyönteiset kurissa ja riisisato oli hyvä. Sana hänen ihmeellisestä menetelmästään alkoi levitä, ja sen seurauksena hänen asiansa olivat pian entistä paremmin. Hän nimittäin kuuli toisesta vanhasta tekniikasta. Siinä viljelyksille pannaan kasvamaan limaskasaniaista, eli azollaa. Limaskasaniaisen sisällä on sinibakteereja, jotka kykenevät sitomaan typpeä. Kun viljelykset syksyllä myllättiin, limaskasaniaiset sekoitettiin maahan, ja näin kasvit pääsivät käsiksi niiden sisältämään typpeen.

Aiemmin limaskasaniaista löytyi kaikilta riisiviljelyksiltä. Tapa oli ikivanha ja levinnyt laajalti Aasiaan buddhalaisten munkkien mukana. Kun limaskasaniainen laitettiin kasvamaan veteen, pian vihreä matto peitti riisiviljelykset ja huolehti lannoituksesta. Limaskasaniaiset kuitenkin katosivat viljelyksiltä rikkakasvimyrkkyjen mukana eikä kukaan keksinyt kaivata niitä.

Furuno hankki limaskasaniaista ja laittoi sitä kasvamaan viljelyksilleen. Tuloksena hän sai viljelyksilleen kokonaisen ekosysteemin.

Ankat söivät ravitsevaa ja nopeakasvuista limaskasaniaista niin innokkaasti, ettei Furunon tarvinnut enää antaa niille lainkaan lisäravintoa. Ankkojen typpipitoinen uloste sai mikrolevät kasvamaan vedessä. Mikrolevät maistuivat hyönteisille ja muille selkärangattomille; ne päätyivät ankkojen vatsaan, ja ankat sen kun lihoivat. Osa typestä päätyi mutaan, mistä riisikasvit saattoivat poimia sen juurillaan. Eivätkä saniaiset kilpailleet ravinteista riisin kanssa, sillä saniaiset ottivat ravinteensa vedestä, riisit maasta.

Kun Furuno oli saanut työnsä tähän pisteeseen, jotain vielä puuttui. Hän lisäsi viljelyksille lapsuutensa mutakalat. Nekin söivät mikrolevää ja ruokkivat näin nekin riisin kasvua typellä.

Furunosta tuli Japanissa riisinviljelyn julkkis ja uudistaja. Hänen vuonna 2002 julkaistusta kirjastaan, The Power of Duck, tuli best-seller ja hän on kiertänyt ympäri Aasiaa luennoimassa metodistaan. Yli 75 000 riisinviljelijää on siirtynyt ankka-limaskasaniais-riisinviljelyyn ja kiinnostus on kasvussa edelleen.

Ankka-riisi -menetelmää on tutkittu myös tieteellisesti. Näissä tutkimuksissa on havaittu, että menetelmä laskee merkittävästi riisinviljelyksen metaanipäästöjä samalla kun se tuottaa parempia satoja. Harvinainen win-win -tilanne.

Lähde: Kassinger Ruth: Bloom: From Food to Fuel, The Epic Story On How Algae Can Save Our World,  Elliott&Thomson, 2019.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaajana saat Jani Kaaron uusimmat jutut ja lukuoikeuden kymmeniin aiempiin artikkeleihin.

Tilaajana myös tuet Kaaroa — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijälle.

Kuukausitilaus: tiedekolumnit

5,90 € / kk

Vuositilaus: tiedekolumnit

59 € / vuosi— saat 2 kk ilmaiseksi

Hyväksyn käyttöehdot ja tietosuojaselosteen

Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro