Ilmastoaktivisteilla on uusi nyt keino yrittää hillitä ilmastonmuutosta. Ne haastavat saastuttajat oikeuteen. Yksi voitto on jo nähty, Hollannissa, Jossa Urgenda-niminen järjestö sai vuonna 2015 oikeuden määräämään, että Hollannin pitää leikata kasvihuonekaasupäästöjään ainakin 25 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Muutama muukin vastaavanlainen juttu on vireillä.
Norjassa oikeudenkäynti hallitusta vastaan alkaa 14.11. Greenpeace ja toinen ympäristöjärjestö Natur og Ungdom ovat haastaneet Norjan valtion oikeuteen, koska valtio on myöntänyt uusia öljynporauslupia Pohjois-Norjassa useille öljy-yhtiöille. Nämä luvat Norja on myöntänyt sen jälkeen, kun maa allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen.
Norja oli ensimmäisiä Pariisin sopimuksen allekirjoittajia, ja järjestöjen mukaan öljynporauksen laajentaminen estäisi ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen.
NORJA USKOO PÄÄSEVÄNSÄ ILMASTOTAVOITTEISIIN
Norjassa valtion puolesta oikeutta käy öljy- ja energiaministeriö. Nyt ennen oikeudenkäyntiä ministeriö on vaitonainen. Viestinnästä sanotaan, että Norjan öljypolitiikasta on laaja konsensus.
”Olemme valmistelleet Norjan osallisuutta Pariisin sopimuksesta sillä ajatuksella, että saavutamme ilmastotavoitteet, vaikka pidämme kiinni myös vahvasta ja kilpailukykyisestä öljyteollisuudestamme.”
Tämän enempää ministeriö ei tahdo kommentoida.
Samankaltaisia oikeusjuttuja on maailmalla nähty monia muitakin.
Ilmastoaiheisia kansalaiset vs. hallinto -kanteita on vireillä myös Belgiassa, Yhdysvalloissa ja Filippiineillä.