”Ihmisiltä puuttuu jo kotona tunne tasa-arvosta”Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen sanoo, että maailmassa kaiken pitää muuttua. Muutos lähtee perheestä.

Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen sanoo, että maailmassa kaiken pitää muuttua. Muutos lähtee perheestä.

Elina Venesmäki

7/31/2018

Perheet eivät toimi niin kuin niiden pitäisi, sanoo kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen Turun yliopistosta.

Korhonen on ollut ainoana suomalaisjäsenenä kansainvälisessä IPSP-paneelissa (International Panel for Social Progress). Paneeli on miettinyt keinoja, joiden avulla yhteiskunnat pystyvät kohtaamaan särkymättä vastaan tulevat mullistukset, kuten ilmastonmuutoksen. Tämä yhteiskuntatieteilijöiden paneeli pyrkii samankaltaiseen asemaan kuin luonnontieteilijöiden Ilmastopaneeli IPCC, josta on tullut luotettu ilmastotiedon välittäjä.

Raportissaan IPSP sanoo, että olemme eläneet ainakin noin kymmenen vuotta aivan uudenlaisessa maailmassa. Vuosien 2007–2009 finanssikriisin jälkeen maailma ei ole ollut entisensä.  Paljon muuttui jo 1990-luvun lamassa, mutta erityisesti tämä uudempi mullisti kaiken.

Maailma ei koskaan toipunut tästä kriisistä vaan se jatkuu ja yhä useampi syrjäytyy. Jotkut rikastuvat, kun talous taas vähän kasvaa, mutta entisenlaista tasaista hyvinvointia kaikille se ei anna. Aiemmin lamaa on aina seurannut nousukausi.
 
Elämme nyt murroskautta ja ongelmat ovat niin valtavia, että maailman pitäisi muuttua kokonaan. 
"Mikään pintatason muutos ei riitä vaan muutokseen tarvitaan jokainen ihminen", Korhonen sanoo.

Hän sanoo, että muutos ei tule puoluepolitiikan tai kansainvälisten järjestöjen kautta. Esimerkiksi ilmastokriisi tai Syyrian sota eivät ole ratkenneet vain suurvaltapolitiikan keinoin, puolustusvoimien tai vaikka kansainvälisten avustusjärjestöjen keinoon.

Paneelin raportin mukaan tarvitaan todella suuri muutos ja sen pitää lähteä perheestä. Ihmisiltä puuttuu jo kotona tunne tasa-arvosta ja siitä, että heitä kuunnellaan ja he voivat vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Tuo voimattomuus estää vaatimasta mitään muutakaan.

Outi Korhonen sanoo aloittaneensa muutoksen omassa lähipiirissään jo.

"Perheessä ja omassa työssä kaikissa asioissa täytyy ottaa huomioon ja keskustella siitä, toteutuuko yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus, kestävä kehitys ja oikeudenmukaisuus. Oli sitten kyse roskien lajittelusta, rekrytoinnista tai perheen työnjaosta."

Pelkkä askareiden jako ja sen sellainen ei hänestä riitä. Tärkeintä on, että asioista keskustellaan läheisten kesken avoimesti, suoraan ja niin pian kuin mahdollista.

"Jos joku on tyytymätön, käymme asian läpi niin, että jokainen ymmärtää, miksi näin on ja miksi asioissa täytyy tehdä kompromisseja."

Esimerkkinä hän mainitsee keskustelut hiilijalanjäljestä. Kotona he pohtivat aina energian ja materiaalien kulutusta – mikä on kestävän kehityksen kannalta hyvä ja mikä huono ratkaisu.

Epätasa-arvoisuuden tunne on suuri asia sateenkaariperheissä, mutta myös kaikissa muissa. Joidenkin asema on alempi kuin toisten ja jopa perheväkivalta on yleistä.

Heteroperheiden tilanne pysyy samana, koska yhteiskunnissa kannustimet ja kulttuuriset käytännöt vahvistavat naisten epätasa-arvoista asemaa. Tämä johtaa siihen, etteivät he koe pystyvänsä vaikuttamaan mihinkään. Kun tuntuu, ettei millään omilla tekemisillä ole mitään merkitystä, se taas johtaa laajemminkin kyynisyyteen ja esimerkiksi äänestysinnon laskuun.

Samalla kansanosien välinen keskustelu ja solidaarisuus vähenevät ja vieraantuneisuus lisääntyy. Tästä hyvä esimerkki oli kansanedustaja Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän naisen tv-keskustelu tänä keväänä. Molemmat puhuivat aivan eri kieltä, eikä ymmärrystä löytynyt.

Tukevatko perheet siis vallalla olevaa kulttuuria jättämällä äidin kotiin? Ja lisäävät samalla vieraantuneisuutta? Perheet ehkä luulevat, että vanhempainvapaalle jäävän vanhemman valinta on heidän oma asiansa, mutta ovatko he väärässä? 

No, tästäkään Korhonen ei anna suoraa vastausta. Hän sanoo, että naisten kotiin jäämisellä on eri yhteiskunnissa hyviä erilaisia ja moninaisia kulttuurisia juuria. Lisäksi vanhemmilla on (ihmis)oikeus päättää lastensa kasvatuksesta. Kaikki naiset eivät suinkaan jää kotiin vain koska olisivat omaksuneet sovinistisen kulttuurin tarjoaman naismallin.

"Kun perheissä päätetään, miten lapset hoidetaan, on jokaisessa ainutkertaisessa tilanteessa punnittava tarkkaan näitä syitä ja vaikutuksia omaan perheeseen ja perheeseen osana yhteiskuntaa. Jälleen täytyy miettiä arvoja ja tietysti taloudellisia edellytyksiä. Pitää tehdä se oikea kompromissi."