Julianne Moore loistaa rakkautta etsivänä Gloria Bellinä
Chileläisen Sebastián Lelion Yhdysvalloissa ohjaama ja Julianne Mooren tähdittämä Gloria Bell on harvinainen elokuva. Ei pelkästään siksi, että se kertoo keski-ikäisen naisen elämästä rehellisesti ja empaattisesti. Vaan myös siksi, että se on tunnetun ja palkitun elokuvan uusintaversio, joka ylittää edeltäjänsä.
Kuusi vuotta sitten Lelio saavutti kansainvälistä huomiota Chilessä ohjaamallaan Gloria-elokuvalla, joka nähtiin myös Suomessa rajoitetussa teatterilevityksessä sekä sittemmin Yle Teemalla. Välissä kuluneina vuosina hän on ohjannut vielä kaksi vahvaa naiskuvausta. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin viime vuonna voittanut Fantastinen nainen kertoo transseksuaalista Santiago de Chilessä ja Lontooseen sijoittuva Tottelemattomuus kielletystä lesborakkaudesta ortodoksijuutalaisessa yhteisössä.
Nyt Lelio on ohjannut Hollywoodissa uusintaversion läpimurtotyöstään. Yleensä tällaiset hankkeet johtavat enemmän tai vähemmän katastrofaalisiin tuloksiin. Ei tällä kertaa. Lelio on siirtänyt Glorian tapahtumat lähes sellaisenaan Santiago de Chilestä Los Angelesiin. Mutta hän ei ole silotellut, sentimentalisoinut tai muutenkaan hollywoodisoinut elokuvaansa.
Julianne Mooren esittämä Gloria Bell on kymmenisen vuotta sitten eronnut ja yhä sinkkuna elävä toimistotyöntekijä ja kahden aikuisen lapsen äiti. Hän pärjää työssään, mutta ei elättele turhia unelmia uransa suhteen. Hän rakastaa lapsiaan ja haluaisi olla enemmän läsnä näiden elämässä, mutta ymmärtää, etteivät he enää tarvitse häntä kuten ennen. Hän kaipaa rakkautta, mutta uuden elämänkumppanin löytäminen lähes kuusikymppisenä ei ole helppoa.
Tanssia ja diskomusiikkia rakastava Gloria viettää usein iltojaan varttuneiden sinkkujen suosimissa yökerhoissa. Eräänä iltana hän tutustuu sympaattiseen, sensitiiviseen ja vuotta aiemmin eronneeseen Arnoldiin (John Turturro), jolla on myös kaksi aikuista lasta. Voisiko hän olla se, josta Gloria on unelmoinut?
Julianne Moore on läsnä elokuvan lähes jokaisessa kuvassa eikä hänen roolityössään ole yhtään väärää painotusta tai epäuskottavaa elettä. Hänen luonteva, rohkeasti heittäytyvä ja tunnetiloja äärimmäisen herkästi tulkitseva tulkintansa saa katsojan kokemaan Glorian jokaisen mielenliikahduksen tavalla, johon vain kaikkein lahjakkaimmat näyttelijät voivat optimaalisissa olosuhteissa yltää.