Sosiaaliseen mediaan suhtaudutaan usein kuin lapsuuden mielibändiin. Ensin koimme löytämisen ilon, sitten fanitimme sitä kunnolla ja kun bändi lopulta löi isosti läpi isoilla hiteillä, jäimme toistamaan mantraa, että bändin varhaistuotanto on paljon parempaa kuin suuren suosion vuodet.
Haluamme omia sen ympäristön, jonka olemme löytäneet. Ihmisen fiksuudesta riippumatta, somessakin käy usein niin, että suuren yleisön löytäessä jonkin sosiaalisen median kanavan, sen luonne muuttuu edelläkävijöiden silmissä vääräksi. Se menettää vanhan hyvän ja tilalle tulee epämiellyttävää tai muuten vain epäkiinnostavaa sisältöä.
Todellisten edelläkävijöiden joukko on yleensä aika pieni. Heille tärkeintä on olla edelläkävijä. Sen sijaan suurelle väestönosalle edelläkävijyys ei ole itsetarkoitus, vaan aivan muut asiat. Somen muutoksessa ensimmäisenä parahtavat juuri edelläkävijät, jotka pettyvät siihen, että suuri osa ihmisistä ajatteleekin eri tavalla kuin he itse.
Me vihaamme kaikkea hömppää, mutta silti hömppä myy. Julkisuudessa taivastellaan ihmisten somevihanpitoa, mutta juuri se on kauraa tiedonvälitykselle ja journalismille. Turhaudumme siihen, että somessa eri väestöryhmillä on vaikeuksia keskustella toistensa kanssa ja juuri se on ongelma myös somen ulkopuolella. Emme siedä vääriä mielipiteitä emmekä vihaltamme jaksa enää kuunnella, vaan heitämme vasta-argumentit peliin ja pahimmillaan blokkaamme epämiellyttävien mielipiteiden esittäjän oman kuplamme ulkopuolelle.
Somen jatkuvassa muutoksessa näkyy yhteiskunnan laajempi muutos.
Somen jyrkimmissä reaktioissa näkyy hyvin, kuinka haluamme kieltää itseltämme, että oma ajattelumme on aina keskeneräistä. Epämiellyttävä mielipide nähdään vääränä, vaikka se voi olla vain ikävä. Se osoittaa sen, että me emme voikaan rakentaa elämäämme vain omien arvojen varaan. Meidän on opittava elämään myös itsellemme vieraiden ajatusten kanssa.
