Ihminen alkaa häröillä heti kun hänelle asettaa tavoitteita. Erityisen paljon hän alkaa häröillä, kun häneltä odotetaan hyvää elämää. Se kun tahtoo olla asia, jota lähestytään miljooonista eri suunnista. Köyhän lapsi haluaa nousta köyhyydestä, rakkaudetta elänyt hakee rakkautta, epävarmuutta kokenut hakee turvallisuutta, syrjitty hakee hyväksyntää, rakkautta kokenut haluaa jakaa rakkatta ja vääryyttä kohdannut yrittää oikaista vääryydet.
Ja mikään edellä olevista elämäntien valinnoista ei ole itsenäinen päätös.
Päämme sisään muodostunut unelma hyvästä omasta elämästä on sujuva sekoitus omaa ajattelua ja muiden odotuksia. Valitettavasti nykyihmiselle kohdistuu edelleen isoja ulkoisia paineita siitä, mikä on hyvää elämää. Hän ei päätä elämästään itse.
Sanotaan että hyvä itsetunto suojaa myötäilyltä. Hän joka tuntee itsensä ei sorru häröilyihin, vaan kykenee pitämään oikean tien edessään. Samaan aikaan toisen suunnasta sanotaan, että ihmisen pitää sopeutua ympäristön muutokseen. Ei saa olla liian itsepäinen ja ajaa vain omaa asiaansa, vaan on kuunneltava myös muita. Eli ihmisen pitää valita oma tie, joka kuitenkin on yhteinen.
Ihminen ei saisi tehdä elämässään suuria virheitä. Hän ei saisi varastaa, olla epärehellinen tai tehdä samaa virhettä useampaan kertaan. Silti kadulla voi kuulla, kuinka nuoretkin keskustevat siitä, mitä järkeä on olla jalomielinen, kun siitä ei palkita, mutta epärehellisyydellä voi kerätä itselleen omaa hyvää extraa? Pidämme hyvyyttä tärkeänä, mutta saamme sitä ruhtinaallisemmat palkinnot mitä ahneempia uskallamme olla.
Joku voi sanoa, että pahat teot kostetaan maallisen elämän jälkeen. Ainoa ongelma on se, että kukaan ei tunne henkilökohtaisseti ketään, joka olisi käynyt kurkkaamassa ja voisi sanoa sen varmaksi. Jos haluaa uskoa siihen, pitää siis olla vain luja usko, vaikka maanpäällisessä elämässä siitä ei kauheasti taputeltaisi.
