Maailmankartta, johon ei sisälly yhtä Utopian maata, ei ole edes yhden katseen arvoinen. - Martti Luther
Suomalaisen keskiluokkan älykkyyden rajat kohdataan siinä kohdassa, missä pitäisi pikkuisen pinnistellä ja hypätä posi posista vaikeiden asioiden kääntämiseen posiksi. Koulutettuun keskiluokkaamme on syvälle pesiytynyt ajattelu, että maailmasta tulee parempi paikka, kun suhtaudumme kyynisesti liian vaikeiden asioiden muuttumattomuuteen ja keskitymme sen sijaan hakemaan positiivisia elämyksiä ja puolustamme omaa agendaamme.
Älykkään keskiluokan mielestä ihminen, joka ajattelee tai käyttäytyy liian paljon heidän omien ajatustensa vastaisesti, on menetetty tapaus. Menetettyjen tapausten kanssa ei kannata keskustella, koska he ovat lähtökohtaisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät tajua omaa tyhmyyttään ja siksi heidän kanssaan käytetty aika on Miguel de Cervantesin tunnetuimman hahmon toivoton taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Minulle on sanottu monta monituista kertaa, että "tuota keskustelua et voi voittaa". Sanojat ovat kerta toisensa jälkeen yrittäneet kertoa, että heitän hukkaan sen ajan, minkä käytän keskusteluun hankaliksi katsottavien ihmisten kanssa.
"Olet tasistelusi valinnut, mitä sinä sillä kuitenkaan voitat?"
Aina tuon kuullessani, minulle hiiipii mieleen ajatus. Millaiseen kermaperseilykeskusteluun ihmiset ovat tottuneet? Lisääntyykö meidän ymmärryksemme toisista ihmisistä ja vieraista ajatuksista sillä, että emme yritäkään löytää keskusteluyhteyttä vaikeisiin ihmisiin ja ikäviin näkemyksiin? Lisääntyykö meidän yhteiskunnallinen yhteenkuuluvuutemme sillä, että suljemme kriittisimmät pois keskustelusta ja määrittelemme itse sopivan kriittisyyden rajan sulkemalla suut?
