Tiistai, 12. joulukuuta 2017 Jos potilas nimeltä Suomi vietäisiin ensiapupolille, se todettaisiin monivammapotilaaksi, jolle tehtäisiin välitön intubointi-ventilaatio. Pahimman vaaran haihduttua, sydämelle annettaisiin sähköshokki, jolla se saataisiin takaisin oikeaan tahtiin.
Suomalaiset ovat tutkimuksenkin mukaan maailman vähiten empaattinen kansa ja se kyllä näkyy. Olemme keskittyneet niin paljon omiin asioihimme, että jätämme mieluusti kaikki maailman vähänkään ylimääräistä vaivaa aiheuttavat ongelmat muiden hoidettaviksi. Nyky-yhteiskunnan suurin vitsaus on totaalinen kyvyttömyys ja haluttomuus ymmärtää muuta kuin omaa maailmankuvaa.
Meillä on paljon puhuttu kuplautumisesta. Monet pitävät sitä vitsinä. Valitettavasti ne, jotka pitävät sitä vitsinä, taitavat olla tietämättömiä tai kertakaikkisen tyhmiä.
Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa, kun yliopiston professori kertoi ihan tutkimukseenkin nojaten, että edellisissä eduskuntavaaleissa useampi puolue loi ympärilleen kuplan, jossa keskustelu käytiin vain omien kesken. Sama koskee yhteiskuntaa yleisemminkin. Me haemme tietoa, joka vahvistaa omaa maailmankuvaamme ja mitä enemmän haemme sellaista tietoa, sitä varmemmin meille tulee vain ja ainoastaan sellaista tietoa.
Ennen pitkää luulemme, että meidän oma maailmankuvamme on punnitumpi kuin niiden, jotka esittävät muita näkemyksiä.
Lopulta olemme tilanteessa, jossa uudistushenkiset puhuvat lähinnä vain uudistushenkisten kanssa, koska hitaammilla on heihin nähden negatiivinen aura tai heistä tulee niin kielteiset vibat, että pöhinästäkin tulee köhinää. Samalla uudistushenkiset lähtevät helposti siitä, että uudistumiseen liittyvät negatiiviset asiat voi vain unohtaa. Kyllä aika korjaa.
Konservatiivit taas muistelevat omassa kuplassaan niitä lapsuuden mukavia iltoja, kun äiti ja isä sattuivat olemaan yhtä aikaa kotona ja siellä oli tuoretta pullaa ja lasillinen maitoa. Heidän maailmassaan kaikki mikä oli lapsena mukavaa, tekisi elämästä tänäänkin mukavaa.
