Kolme heikkoa signaalia vihjaavat, että rasismiin suhtaudutaan vakavammin
Reaktiot toimittajan kunnianloukkaustuomioon, kansanedustajan syrjiviin kirjoituksiin ja äärioikeiston istumapaikkaan saattavat olla heikkoja signaaleja, kirjoittaa toimittaja Niko Peltokangas.
Jos vaihtaa kyynisyyden optimismiin, kolmessa äskettäisessä uutistapahtumassa voi tuntea muutoksen tuulia. Tuiverrus heiluttaa hieman sitä, miten kotimainen mediamme käsittelee ja nimeää rasismia.
Ensin toimittaja Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaustuomion oululaista kaupunginvaltuutettua ja tunnettua rasistia koskeneesta yksityisestä nettikirjoituksestaan. Tapauksen älyttömyydestä on jo sanottu kaikki sanomisen arvoinen, mutta minua on ilahduttanut toimittajien ja tiedotusvälineiden suhtautuminen tuomioon. Tuomiota on yleisesti pidetty vääränä ja oikeustajua loukkaavana. Monet ovat olleet valmiita tukemaan kollegaa rahallisesti esimerkiksi ostamalla kirjan. Journalistiliitto teki hienon eleen hankkimalla Ville Rannan taiteileman pilakuvan, jonka tuotto meni Vehkoon käräjöintikulujen kattamiseen.
Tuomio ei niinkään lisännyt arkuutta sanoa selvää rasismia rasismiksi.
Näyttää siltä, että tuomio ei niinkään säikäyttänyt ja lisännyt toimitusten arkuutta sanoa selvää rasismia rasismiksi vaan päinvastoin herkisti tukemaan häirinnän kohteiksi joutuneita. Toivottavasti rohkeus puhua asioista niiden oikeilla nimillä leviää.
***
Toisessa tapauksessa mediasta löytyi rohkeutta nimetä rasismi rasismiksi, kun sosialidemokraattien uutta kansanedustajaa Hussein al-Taeeta kutsuttiin Iltalehden näkökulmakirjoituksessa rasistiksi. Johtopäätös on al-Taeen vanhojen blogikirjoitusten perusteella oikea, mutta hänen blogissaan julkaistu anteeksipyyntö vaikuttaa sekin vilpittömältä.
