Mielenosoitus on poliittista viestintää puhtaimmillaan. Joukkovoiman rauhanomaisella näyttämisellä on harvoin muuta kuin symbolista merkitystä, joten mielenosoitusten onnistumista mitataankin usein symboleiden ja viestien läpimenolla mediassa.
Itsenäisyyspäivänä Suomen pääkaupungin kaduilla nähtiin poikkeuksellisia symboleja, kun uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) suomalaiset ja ulkomaiset aktiivit toivat punavalkomustat hakaristiliput mielenosoitukseensa.
Uusnatsien tempausta on pidetty eri tavoin epäonnistuneena. Hakaristilippujen kantaminen sai entistä useamman tuomitsemaan marssimisen ja se kirvoitti myös vaatimuksia natsitunnusten kieltämiseksi. Perinteisesti poliisisuojelua nauttinut natsimarssi joutui lippujen vuoksi myös ensi kertaa suoraan konfliktiin poliisin kanssa. Neljä marssijaa pidätettiin lippujupakan seurauksena.
Natsien vastustajatkaan eivät saaneet aiempien vuosien kaltaista moraalipaniikkia osakseen, vaikka aina toki löytyy niitä, joille natsille haistattelu on painavampi synti kuin natsius. Tänä vuonna kohistiin etukäteen eniten juuri natsimarssista eikä vain sitä vastustaneesta kansalaistoimijoiden ja -järjestöjen mielenosoituksesta.
***
Toisaalta natsimarssi näyttää onnistuneen jälleen siinä roolissa, jossa se on ennenkin toiminut. Hakaristit vetivät kaiken huomion itseensä eikä muiden ”kansallismielisten” ”maltillisempi” 612-soihtukulkue herättänyt vieläkään ansaitsemaansa paheksuntaa. Vaikka samat PVL-natsit ovat sen taustalla, tunnukseton kulkue esitetään mediassa yhä epäpoliittisena tai ainakin jotenkin siedettävämpänä tapahtumana.
