Miksi kaikkea tiedustelutietoa ei voi julkistaa? — Käännytyslakia ei säädetty sattumanvaraisesti tai kiusallaan
Katleena Kortesuo
9/10/2024
Lukijoiden tuella
Tämä katkelma on ilmainen näyte Katleena Kortesuon Tiistain tiedustelukirjeen (5,90 € / kk) sisällöstä.
Tässä artikkelissa avaan hieman tiedustelutiedon syntymistä ja sitä, minkä vuoksi kaikki ei ole julkista, vaikka kuinka polkisin jalkaani.
Julkaisin viime viikolla blogissani nopean katsauksen tiedusteluun ja sen menetelmiin. Postauksen lopussa muistutin, että tiedustelutoiminta on lähtökohtaisesti salaista ja tiedot ovat luottamuksellisia. Silti voimme päätellä edes jotain tiedustelutoiminnasta seuraamalla uutisia.
Käytännössä tiedustelu-uutisten lukeminen on kuin toimisi automekaanikkona. Mekaanikko ei voi tietää, missä autolla on käyty, kuka sitä on ajanut tai miksi sillä on reissattu. Silti mekaanikko näkee lopputuloksen: onko kiesi ollut kovissa paikoissa ja mitä sillä juuri nyt on takakontissaan.
Käytin blogissani esimerkkinä käännytyslakia. Me kansalaiset emme tiedä, mistä tietoa on saatu, miten sitä on kerätty tai miten se on varmistettu.
Silti itärajan takaa saatu tiedustelutieto on ollut hälyttävää, koska eduskunta hyväksyi käännytyslain yli viiden kuudesosan enemmistöllä. Me tavikset emme tietenkään saa tietää asiasta sen tarkemmin, mutta jos eduskunnasta 167 kansanedustajaa äänesti lain puolesta, silloin tiedustelukatsaukset ovat olleet jollain tapaa merkittäviä.
Myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen kannattivat käännytyslakia saamansa tiedustelutiedon perusteella.
Kyseistä lakia ei siis ole säädetty sattumanvaraisesti eikä kiusallaan.
Mutta kun mä haluan tietää!
Käännytyslakia koskevissa uutisissa ja haastatteluissa esitettiin useita vaatimuksia ja paheksuntaa siitä, miksi tiedustelutietoa ei julkaista. Haastateltavat ja toimittajat olivat kovin happamia siitä, ettei kerättyä informaatiota avata sen enempää. Esimerkiksi näin:
Siirtolaisuusinstituutin vanhempi tutkija Eveliina Lyytinen harmitteli Ylellä, ettei taustatietoa ole saatavilla:
Rajavartioston mukaan Suomeen pyrkii Venäjän puolella rajaa edelleen satoja, ellei tuhansia henkilöitä. Näitä ihmisiä ja Venäjän toimintaa koskevat uhka-arviot ovat kuitenkin pääasiassa salattua tiedustelutietoa. Lyytinen toivookin, että hallitus kykenisi kertomaan nykyistä paremmin julkisuuteen, mihin tietoon se perustaa uhka-arvionsa.
Hallitus ei ole esitellyt erilaisia vaihtoehtoja tai kertonut, onko niitä, ottanut oikeustieteilijöiden painavaa kritiikkiä huomioon tai varmistanut, että kansanedustajilla, joiden päätettäväksi tämä tulee, olisi pääsy lain perusteena olevaan tiedustelutietoon.
Demokraattista keskustelua on vaikea käydä salaisen tiedustelutiedon perusteella. Tietoa annostellaan julkiseen keskusteluun niin, että sitä saadaan ohjattua oikeaan päämäärään.
Iltalehden ulkomaantoimittaja Mikael Shepelenko onnistui jopa päättelemään, että Suomi lähentyi päätöksellään Kremliä, kun se teki Kremlin toimintaa haittaavan päätöksen:
Kremlissä epäilemättä tunnettiin iloa siitä, miten helposti Suomi hylkäsi yhden kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän perusperiaatteen. [– –] Demokratian kannalta perusoikeuksia rajoittavan lain perustelu salaisilla tiedustelutiedoilla on ongelmallista, varsinkin kun näyttää siltä, että uhkaa on paisuteltu tarpeettomasti.
Vastaavia vaatimuksia oli mediassa kymmenittäin. Kaikista näkee ärtymyksen siitä, ettei tiedustelutietoa avata enempää.
Mitä kuuluu tiedustelutietoon?
Sakki vaatii itselleen tiedustelutietoa, vaikka kaikki eivät edes tiedä, mitä termi tarkoittaa. Kurkataanpa siis hieman alan peruskäsitteitä.
Ensimmäiseksi tiedusteluprosessissa kerätään raakadataa ja dataa. Se on määrällistä massaa, joka koostuu pienistä yksittäisistä tiedonsirpaleista. Vuodetut palvelintiedot, tallennettu puhelinkeskustelu, diplomaatilta saatu aineisto, huoltoasemalle jätetty lääkelaukku, tutkan havaintoja, kemiallisia näytteitä, hakukoneella löydetty uutisaineisto, huomiotta jäänyt tieteellinen tutkimus, poliitikon päiväkirjat, loikkarin raportti ja vaikka mitä muuta.
Raakadata on tietenkin täysin seulomatonta. Puhelintallenteissa ovat mukana myös ostoslistat ja sadesään päivittelyt.
Kuvamateriaalissa on turhaa kohinaa, ja poliitikon päiväkirjassa on kertomuksia vatsan toiminnasta. Vasta kun raakadatasta on saatu perattua epäolennaisuudet pois, siitä tulee dataa. (Ei siitäkään vielä paljoa iloa sinällään ole, mutta onpahan tehty esikarsinta.)
Tämän jälkeen tavoitteena on jalostaa datasta informaatiota. Informaatiossa on jo tehty kuratointia, vertailua, seulontaa ja yhdistelyä. Nyt kokonaisuus alkaa hahmottua, ja eri suunnista saatu data ikään kuin löytää paikkansa. Tässä vaiheessa myös huomataan, jos kerätty tieto on keskenään ristiriitaista. Silloin pitää vertailla lähteiden luotettavuutta ja hankkia lisää dataa.
Informaatiosta luodaan vähitellen tietämystä, viisautta ja näkemystä – mitä termiä nyt halutaankin käyttää. Alkaa syntyä kahdenlaisia tiedustelutuotteita. Tekstimuotoisia 5–12-sivuisia analyysejä kutsutaan tiedusteluraporteiksi, ja diapinkkoja sanotaan tiedustelukatsauksiksi. Katsausten ohessa pidetään usein suullinen esitys, jotta tilaaja voi esittää tarkentavia kysymyksiä.
Sekä raportissa että katsauksessa annetaan todennäköisyyksiä eri skenaarioille ja perustellaan, miksi asia X todennäköisesti tapahtuu ja Y ei tapahdu.
Kun siis joku vaatii itselleen “tiedustelutietoa”, hän saattaa viitata mihin tahansa näistä vaiheista. Valitettavasti näihin on pääsy vain harvoilla.
Jutun asiasanat:
tiedustelu
politiikka
Katleena Kortesuo
9/10/2024
Tilaa Tiedustelun tiistaikirje
Katleena Kortesuo vastaa kysymyksiin, joita ehtinyt edes kysyä. Saat tiistaikirjeen sähköpostitse joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena tiistaina.
5,90 € / kk
Lukijoiden tuella
"Tilaa Tiedustelun tiistaikirje saman tien. Se on fiksu hankinta jokaiselle, joka haluaa seurata aikaansa. Puolueettomat tutkimukset osoittavat, että Tiedustelun tiistaikirjeen tilaajat ovat keskivertoa älykkäämpiä, analyyttisempia, tuuheatukkaisempia ja pitkäsäärisempiä."
Katleena Kortesuo
