Sinulla on tallentamattomia muutoksia

Rapport

AINEETON LAHJA: Anna ajateltavaa joka viikolle — 39 € / 6 kk >

Sauna-Suomi, osa 13: Pohjois-Pohjanmaa

Antti lämmittää vielä kerran lapsuudenkotinsa saunan isälleen ja omalle pojalleen. Valokuvaaja Heli Blåfieldin ja toimittaja Ville Blåfieldin Sauna-Suomi-sarjassa on vuorossa Oulu.

Oulun Myllyojan kaupunginosassa, korttelin päässä jokirannasta, seisoo keltainen puutalo, jota perhe kutsuu Kanervatieksi. Tänne muutettiin 30 vuotta sitten, kun lapsia oli kolme.
”Yläkerrassa oli neljä makuuhuonetta. Suurin piirtein tiedettiin, että neljä lasta on tulossa. Minulla oli semmoinen usko, että omakotitalo on lapsiperheelle paras”, muistelee perheen isä Heikki. Nyt Kanervatien tarina on päättymässä, tämän perheen osalta. Kuukauden kuluttua talon pitäisi olla tyhjä uusia asukkaita varten. 30 vuoden muistojen pakkaaminen ja läpikäyminen on kova homma. Työhuoneen seinällä roikkuu vielä 15 vanhan rannekellon kokoelma, portaikossa Mannerheim-taulu ja kaunis kuvakudos. Divari haki kirjoista jo suurimman osan, enää Eino Leinon kootut odottavat olohuoneessa. 


 Vaikka kaikki neljä lasta ovat jo aikuistuneet ja klaaniin on syntynyt lapsenlapsiakin - tänään Kanervatien pihalla juhlittiin yhden syntymäpäiviä - on talo säilynyt perheen tukikohtana. Nyt kellarin sauna lämpeää isä-Heikille, hänen pojalleen Antille ja Antin 9-vuotiaalle pojalle Nuutille. Riisuessaan vaatteita autotallin puolelle Antti muistelee, miten saunaillat täällä olivat lapsena kohotettuja hetkiä: Saunan jälkeen sai hedelmälimsaa, tarkasti tasan neljään lasiin jaettuna. ”80-luvulla se oli niin harvinaista.” Kun Antti sisaruksineen oli lapsi, perhe saunoi yhdessä kerran viikossa. Nykyisin Kanervatien puukiuas lämpeää joka toinen tai kolmas viikko. Isovanhemmat ovat ottaneet hommakseen myös lastenlasten saunottamisen. 


Kommentit

Tilaa Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Puheenaiheet uutiskirjeemme tarjoaa sinulle tuoreimmat kuulumiset. Älä jää paitsi!