Sinulla on tallentamattomia muutoksia

Rapport

AINEETON LAHJA: Anna ajateltavaa joka viikolle — 39 € / 6 kk >

Tytöt tytöt tytöt -elokuva sisältää naurua, mokia ja romantiikkaa

Alli Haapasalon ohjeema draama esittelee kolme toimeliasta, epätäydellistä ja ihanaa nuorta naista. Ajanjakso käsittää putkeen kolme viikonloppua. Naisten seksuaalisuutta on harvoin kuvattu näin arkisen suorasukaisesti suomalaisessa elokuvassa.

"Tytöt tekee mitä tykkää", laulaa feministinen räp-duo Sofa taustalla kun kolme päähenkilöä tosiaan tekevät mitä itse haluavat. Tytöt tytöt tytöt on osa suomalaisen elokuvan uutta voittokulkua ja kuin raikas tuulahdus. Elokuva yllättää, naurattaa, koskettaa ja lämmittää sydäntä. Se on elokuva tyttöydestä, unelmien tavoittelusta, rakkaudesta ja seksuaalisesta nautinnosta. 
Aikajänne käsittää kolme toisiaan seuraavaa perjantaita ja yleensä myös lauantaita. Arviolta 17-18-vuotiaat Mimmi (Aamu Milonoff) ja Rönkkö (Eleonoora Kauhanen) ovat bestikset, jotka ovat töissä samassa smoothiebaarissa ostoskeskuksessa. Rönkkö avautuu ystävälleen siitä, ettei ole koskaan todella ollut rakastunut eikä nauttinut seksistä. Mimmi kehoittaa Rönkköä vain harrastamaan seksiä enemmän. Reipas Rönkkö alkaa aktiivisesti etsiä potentiaalista miesseuraa, mutta hyvä seksikerta antaa odottaa itseään kun nuori nainen haparoi erilaisten neuvojen ja odotusten ristiaallokossa. Hän etsii nimenomaan seksiseuraa, ei niinkään välttämättä poikakaveria. 
Mimmi taas kohtaa ranskalais-suomalaisen Emman (Linnea Leino), ja kömpelön alun jälkeen tytöt ihastuvat toisiinsa. Samaan aikaan Mimmi kokee yksinäisyyttä ja vierautta kiireiseen äitiinsä, jolla on uusi perhe. Emma on kansainvälisille areenoille tähtäävä lahjakas taitoluistelija, jonka elämään ei ole aiemmin mahtunut muuta kuin luistelu.
Kolme nuorta naista kohtaavat kriisejä ja riitoja, mutta oppivat niistä ja myös juhlivat. Elokuvan visuaalinen ilme on suloinen, tyttömäinen ja värikäs makeine vaatteineen ja hienoine miljöineen. 
Nuoret näyttelijät loistavat päärooleissaan. Sivuosissa on tunnettuja nimiä, kuten koreografi Sonya Lindfors Emman taitoluisteluvalmentajana ja Aikuiset-sarjasta tuttu Mikko Kauppila Rönkköön ihastuneena kilttinä nuorukaisena. Kansallisteatterin lavoilla usein nähty Cécile Orblin esittää Emman ranskalaista äitiä. Oona Airola on Mimmin äiti, mitä tosin ihmettelen, koska Airola on vasta 33-vuotias ja nuoren näköinenkin.
(teksti jatkuu kuvan alla)

Kommentit

Tilaa Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Puheenaiheet uutiskirjeemme tarjoaa sinulle tuoreimmat kuulumiset. Älä jää paitsi!