Sinulla on tallentamattomia muutoksia

Rapport

AINEETON LAHJA: Anna ajateltavaa joka viikolle — 39 € / 6 kk >

Toy Story 4 säilyttää alkuperäisen tason

Kaikki Pixarin ja Disneyn Toy Story -elokuvat ovat olleet tasaisen laadukkaita, niin myös uutuus. Toy Story 4 on tosin joutunut Yhdysvalloissa etukäteen boikottiin kristillisen äitiryhmän taholta.

Usein elokuvat huononevat selvästi jatko-osien myötä, mutta Pixarin ja Disneyn Toy Story on onnistunut pitämään tasonsa. Animaatiojälki on jopa parantunut paljon jatko-osien myötä, mikä on ymmärrettävääkin, koska Toy Story - leluelämää ilmestyi jo vuonna 1995. Se oli ensimmäinen täysin tietokoneanimoitu kokoillan elokuva, ja lisäksi se oli vuoden tuottoisin elokuva.
Myös Toy Story 2 vuodelta 1999 oli menestys, ja se oli ensimmäinen animaatioelokuvan jatko-osa, joka tuotti enemmän lipputuloja kuin edeltäjänsä ja joka rikkoi ensi-iltaviikonlopun lipunmyyntiennätykset niin Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa kuin Japanissa. Myös vuonna 2010 julkaistu Toy Story 3 palkittiin Oscarilla parhaan animaatioelokuvan ja parhaan alkuperäiskappaleen kategorioissa.
Ei siis ihme, että menestyneelle sarjalle on haluttu tehdä jatkoa. Toki elokuvat ovat myös täydellisen tuotteistettavia, kun hahmot ovat jo valmiiksi leluja ja hahmoja on vielä runsaasti. 

Toy Storyissä ideana on se, että lelut heräävät henkiin, kun niiden omistajat eivät ole paikalla. Päähenkilö on cowboylelu Woody, jolle tärkein tehtävä on pitää huolta lapsesta, jonka lelu se on. Parissa ensimmäisessä osassa Woody kuului Andy-nimiselle pikkupojalle. Kolmannessa osassa Andy lähti jo opiskelemaan yliopistoon, ja Woody ja muut aiemmista osista tutut lelut, kuten astronautti Buzz Lightyear, lehmityttö Jessie, herra ja rouva Perunapää, säästöpossu Röh sekä dinosaurukset Trixie ja Rex, päätyivät lopuksi Bonnie-nimiselle suloiselle pikkutytölle.
Toy Story 4:ssa Bonnie aloittaa esikoulun ja askartelee siellä itselleen Kahveli-nimisen lelun. Tämä kaikin tavoin yksinkertainen lusikkahaarukkalelu kuitenkin pitää itseään roskana. Woody päättää sinnikkäästi näyttää Kahvelille, että se on tärkeä lelu Bonnielle eikä saa karata roskikseen.

Kommentit

Tilaa Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Puheenaiheet uutiskirjeemme tarjoaa sinulle tuoreimmat kuulumiset. Älä jää paitsi!