Sinulla on tallentamattomia muutoksia

Rapport

AINEETON LAHJA: Anna ajateltavaa joka viikolle — 39 € / 6 kk >

Feministinen Booksmart on parasta, mitä yhdysvaltalaisille nuortenelokuville on vähään aikaan tapahtunut

Kympin tyttöjä usein parjataan elämästä vieraantuneiksi, mutta Booksmart-teinielokuvassa heidän älykkyyttään, tiedostavuuttaan ja kunnianhimoaan ihaillaan. Tytöistä näytetään myös bilettävä ja roiseja puhuva puoli.

Olisipa tällaisia vapauttavia teinielokuvia tehty jo 20 vuotta sitten, kun olin itse lukiolainen! Booksmart on nuortenelokuva, jossa on kerrankin nuorille naisille samaistuttavat päähenkilöt: tiedostavat, kiltit ja ahkerat lukiolaistytöt, jotka tahtovat myös bilettää sekä puhuvat niin runkkaamisesta kuin feministisistä idoleistaan.
Elokuva kertoo nykyisessä suorituskulttuurissa tärkeän opetuksen siitä, ettei nuoruusvuosiaan pidä uhrata vain ilottoman suorittamisen alttarille, vaikka asettaisikin tavoitteensa korkealle. On olemassa tärkeitä ja hienoja asioita, jotka oppii vain kokemalla, ei kirjoista lukemalla. Sopii vain toivoa, ettei elokuvaa kategorisoida "vain" tyttöjen elokuvaksi, koska vastaava bilesekoiluelokuva miespuolisilla päähenkilöillä vetäisi teattereihin niin poikia kuin tyttöjä. 
Booksmart ilahduttaa jo alkumetreiltä lähtien, kun nähdään Mollyn (Beanie Feldstein) huone, jossa on esillä amerikkalaisia feministisiä esikuvia kuten Michelle Obama ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomareihin kuuluva Ruth Bader Ginsburg, 85. Tyttöjen ihailun kohteena on myös heidän rento ja cool musta luokanopettajansa Miss Fine (Jessica Williams). 
Sain yllättyä positiivisesti monta kertaa Booksmartin pressinäytöksessä, koska elokuva kuvaa niin edistyksellisesti ja kauniisti tyttöjen välistä ystävyyttä, seksuaalisuuden monimuotoisuutta sekä nuorten naisten monipuolisuutta ja kyvykkyyttä mutta myös roiseja ja koheltavia puolia. Elokuva näyttää, että teinitytöt voivat unelmoida suuria, kuten pääsevänsä historian nuorimmaksi korkeimman oikeuden tuomariksi.
Elämänmakuinen komedia onnistuu myös omassa genressään eli olemaan hauska, välillä jopa hysteerisen hauska. Lähimmät vertailukohdat Booksmartille tuntuvat olevan kenties Spring Breakers (USA 2013) ja kotimaiset Toiset tytöt (2015) ja Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) sekä Kumman kaa -sarja. 


Kommentit

Tilaa Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Puheenaiheet uutiskirjeemme tarjoaa sinulle tuoreimmat kuulumiset. Älä jää paitsi!