Jani Kaaro | Kolumni: Roolimallina rikas

Kolumni: Roolimallina rikas

Alemmat luokat jäjlittelevät aina ylempiä. Voisiko tämän idean jalostaa hyötykäyttöön?

Jani Kaaro

7/28/2017

Lukijoiden tuella

Miksi rikkaat ovat rikkaita? Jos rikkailta itseltään kysytään, se johtuu siitä, että he ovat niin erinomaisia. Talousjärjestelmässä palkkio kuuluu niille, jotka palkkion ansaitsevat, joten rikkaus on suora indikaattori siitä, että nämä ihmiset ovat tehneet jotakin oikein.

Nyt sinun tekisi ehkä mieli väittää vastaan. Älä väitä! Tuudittaudu kanssani siihen kuvitelmaan, että tämä on totta ja parasta mitä voimme tehdä on ottaa oppia rikkaista. Kuvitelkaamme, että jos otamme mallia rikkaiden viisaudesta, ajattelusta ja valinnoista, voimme parantaa asemaamme. Jos jäljittelemme rikkaita kaikella taidollamme  eriarvoisuus vähenee ja kansantalous paranee, ja koko yhteiskunnalla menee paremmin.

Jotta voisimme heittäytyä tähän kuvitelmaan, astukaamme hetkeksi rikkaiden – jopa superrikkaiden – kenkiin. Miettikäämme, mihin kaikkeen käyttäisimme rahaa, jos olisimme todella rikkaita. Minkälaisen roolimallin antaisimme meitä köyhemmille?

Ensinnäkin, monilla rikkaillahan on luksusjahti. Jos minun pitäisi valita luksusjahti, minkä ostaisin? Olisikohan Royal Falcon Fleetin valmistama RFF15 hyvä valinta. Se on neljäkymmentä metriä pitkä, siellä on tilaa kymmenelle matkustajalle ja kymmenelle miehistön jäsenelle, ja se kuluttaa 750 litraa polttoainetta tunnissa. Entäpä Mangusta 105?  Se on vain 30 metriä, mutta voisi tehdä vaikutuksen kavereihin, koska se kuluttaa polttoainetta 850 litraa tunnissa.

Varsinainen killeri olisi kuitenkin Monacossa valmistettu WallyPower 118. Se on 36 metriä pitkä ja kuluttaa peräti 3400 litraa polttoainetta tunnissa 60 solmun nopeudella. Polttoaineen kulutus on siis lähes litra sekunnissa, tai yli 30 litraa kilometrin matkalla.

Monilla rikkailla on myös oma yksityislentokone. Kun talouskriisi iski eikä kellään ollut rahaa, yksityiskoneiden kauppa kasvoi. Miksi? Siksi, että rikkaat olivat rikastuneet. Superrikkaiden yksityiskoneissa on makuuhuone, suuri ruokasali, kylpyhuone, mitä vain. He eivät käytä yksityiskoneita ainoastaan matkustaakseen. Eräs rouva haetutti yksityiskoneella lemmikkikoiralleen erikoisruokaa Pariisista Yhdysvaltoihin. Eräs miljardööri taas – kuultuaan rouvansa olleen uskoton – toimitti rouvalleen eropaperit yksityiskoneella, koska se oli nopein tapa.

Jospa voisinkin toteuttaa unelmiani niin kuin John Travolta. Hän omistaa viisi lentokonetta. Travolta on rakennuttanut Floridan talolleen kaksi kiitorataa, joita pitkin voi rullata lentokoneella suoraan kotiovelle. Yksi hänen lentokoneistaan on Quantasin erikoisrakenteinen Boeing 707 – jossa siinäkin on oma makuuhuone.

Entäpä sitten asumiseni? Rakennuttaisinko palatsin, kuten Intian rikkain mies Akesh Ambani teki. Maailman arvokkaimmaksi kiinteistöksi arvioitu 27-kerroksinen palatsi sijaitsee kävelymatkan päässä Mumbain kurjuudesta. Palatsissa on tilaa 600- päiselle henkilökunnalle, kellariin mahtuu 168 autoa ja aulassa on yhdeksän hissiä.

Entä hankkisinko monia kiinteistöjä; huviloita, kartanoita ja muita sellaisia. Tietotekniikkayhtiö Oraclen entinen toimitusjohtaja Larry Ellison omistaa niin paljon luksuskiinteistöjä, etten ole pysynyt laskuissa. Palm Springsissä sijaitsevasta kiinteistöstä, jossa on 19-reikäinen golfkenttä, hän maksoi 43 miljoonaa, mutta hän käy siellä vain satunnaisesti.

On tietysti totta, että jos minulla on monta kotia, en ehtisi asumaan niissä kaikissa yhtä aikaa. Siksi jotkut kotini olisivat tyhjillään suuren osan vuodesta. Lontoon rikkaimmat alueet ovat itse asiassa tällaisia aavekaupunkeja; talot ovat superrikkaiden omistuksessa, mutta heillä ei ole aikaa asua siellä kuin silloin tällöin.  Kun Grenfellin tornitalo tänä kesänä paloi ja ihmisille etsittiin hätämajoitusta, kävelymatkan päässä olisi ollut kymmenittäin superrikkaiden autioita palatseja, mutta niihin ei tietenkään ihmisiä saanut majoittaa.

Minua kieltämättä vaivaa ajatus, että samanaikaisesti kun Lontoossa on suuri määrä asunnottomia, minä pitäisin satoja tai tuhansiakin neliöitä asumattomana. Lisäksi mistä tahansa minä tai kaverini ostamme kiinteistöjä, alueen yleinen hintataso nousee, ja minua köyhempien on muutettava pois. Mutta toisaalta, jos olisin todella rikas, hyödyt olisivat suuret. Esimerkiksi Lontoon Bishops Alley on täynnä miljardöörien palatseja. Noin kolmannes niistä on tyhillään ja osa peräti mätänee niille sijoilleen. Niiden arvo kuitenkin nousee koko ajan, koska infrastruktuuri niiden ympärillä paranee julkisten investointien – ei minun investointieni – ansiosta.

Mutta ajatellaanpa nyt, että minulla olisi 10-20 hienoa autoa ja 100-200 pukua eri asunnoissa tai että vaimollani olisi tuhat kenkää kuten Imelda Marcosilla. En ehtisi ajamaan kaikilla autoillani kuin silloin tällöin, ja ne seisoisivat autotallissa käyttämättä. En ehtisi mitenkään käyttämään kaikkia pukujani, vaan suurin osa lojuisi vaatekaapissa käyttämättömänä. Eikä vaimoni mitenkään voisi käyttää kaikkia kenkiään.

Miksi olen ostanut kaiken tämän? Kuinka paljon on käytetty luonnonvaroja omistuksiini, joita en itse käytä? No, jos näitä lähdetään kysymään, parempi olla edes mainitsematta kaviaaria ja muita ruokia, joita haetutan yksityiskoneilla eri puolilta maailmaa ja lennätän helikopterilla suoraan jahdilleni.

Sitten on vielä kysymys palvelijoista. Superrikkailla on palvelijoita, jotka sijaavat rikkaiden vuoteet, pesevät pyykin, valmistavat ruoan, kattavat pöydän, siivoavat, ajavat nurmikon ja ajeluttavat heitä autossa. Kaikki nämä ovat asioita, joita rikkaat voisivat varsin hyvin tehdä itsekin.

Tämä hieman vaivaa minua. Rikkaat nimittäin puhuvat paljon resurssien tehostamisesta, mutta onkohan rikkaiden pyykkien peseminen ja pöydän kattaminen resurssien tehostamista heidän omastakaan mielestä. Tarkoitan, että voisivatkohan nämä palvelijat tehdä yhteiskunnan kannalta mielekkäämpääkin työtä, kuten opiskella autonkorjaajaksi tai johonkin muuhun ammattiin.

En ole enää niin vakuuttunut siitä, että rikkaat ovat parhaita mahdollisia roolimalleja. Tulee mieleen, että jos voisimme laskea sen kuuluisan 1 prosentin luonnonvarojen kulutuksen, se voisi vastata jotakin kääpiövaltiota. Mutta olisiko minulla sitten mitään pääsyä tuohon luksukseen? Vastaus on varovainen kyllä. Se ei ole aivan samanlaista luksusta kuin rikkailla, mutta kestävää ja kaikille avointa.

Kuvitellaanpa, että kaikki nuo jahdit eivät kuuluisi rikkaille, vaan kunta tai kaupunki voisi viedä niillä koululuokkia tai päiväkotiryhmiä ajelulle lähisaariin. Kuvitellaanpa, että osa noista yksityisille tonteille rajatuista golfkentistä muutettaisiin kaikille avoimiksi puistoiksi tai puutarhoiksi – tai miksei golfkentiksi. Entä miksi osa noista Lontoon lähes asumattomista palatseista ei voisi olla kirjastoja, museoita, tutkimuslaitoksia tai peräti uimahalleja.

Kiikkulauta on tässä: voimme tuottaa pientä luksusta kaikille tai ökyluksusta harvoille. Jos tuotamme pientä luksusta kaikille, käytämme resursseja monin verroin tehokkaammin kuin sallimalla ökyluksuksen harvoille.

Minulla olisi tähän loppuun pieni toivomus rikkaille. Muistatteko, kun me suomalaiset vuosia sitten tapasimme halveksia snobeja? Snobi suomennetaan keikariksi tai hienostelijaksi, mutta oikeasti snobi on henkilö, joka jäljittelee  ylemmän luokan tapoja ja arvoja. Snobbailussa ei oikeastaan ole mitään halveksittavaa; ylempien jäljittely on ihmiselämän tosiasia hierarkkisessa yhteisössä.

Meidän ei kannattaisi aliarvioida tällaisen jäljittelyn potentiaalia vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.  Ei ole mitään niin tehokasta tapaa opettaa ihmisille uusia arvoja ja käytäntöjä kuin antaa heidän matkia esikuviaan. Ei mikään määrä valistusta tai kouluopetusta tai propagandaa voi korvata tällaisen spontaanin matkimisen vaikutusta.

Kun siis väistämätön tosiasia on, että te rikkaat olette roolimalleja – olettehan omastakin mielestänne erinomaisia – voisitteko ottaa tämän huomioon. Voisitteko te esimerkillänne näyttää meille jotakin sellaista mitä me tavalliset ihmiset opimme äideiltämme, kuten ”autuaampi on antaa kuin ottaa”, ”kaikki me olemme samassa veneessä”, ”liika on aina liikaa” ja ”vaatimattomuus kaunistaa”.

Kun maailmamme on suurissa ongelmissa, voisitteko te vaikuttaa toiminnallanne siihen, että me kaikki omaksuisimme hieman järkevämmän ja kohtuullisemman asenteen suhteessa tähän maapalloon. Miksi teidän pitää aloittaa oma avaruusohjelma heti kun teillä on tarpeeksi rahaa? Voisitteko osoittaa toiminnallanne uskovanne siihen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia; että oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymykset ovat tärkeitä; ja että meidän kaikkien on kunnioitettava maapallon ekologisia rajoja.

Se olisi mainio suunta tälle maapallolle.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro